Lapsenomaisia kielikuperkeikkoja

Eva-Stina Byggmästar (s. 1967) on moneen kertaan palkittu runoilija. Muttei vain sitä: hän on myös kuvataiteilija. Hän on kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta, mutta asuu nykyään Ruotsissa.

Runojen typografia on useissa Byggmästarin kokoelmissa tärkeä. Usein sanat hyppäävät suurin kirjaimin silmille, toisinaan ne tiputellaan lukijalle pikkuhiljaa, niin että tyhjä, valkea tila korostuu. Sanoista rakennetaan yllättäviä yhdistelmiä, lukijalle annetaan tilaa oivaltaa. För upp en svan –kokoelma (1992) käy hyvin esimerkiksi Byggmästarin typografialla kokeilevasta runoudesta.

Byggmästar debytoi nuorena, ylioppilasvuonnaan 1986, kokoelmalla I glasskärvornas rike. Sitä seurannut kokoelma Amuletten (1987) on pitkälti monologimuotoinen, aiheiltaan tumma, vieraantumisen ja ulkopuolisuuden tunteita kuvaava. Kaksi seuraavaa kokoelmaa, Spiralens form (1988) ja Drivkrafter (1990), eroavat edeltäjistään: yksinäisyyden tunne jää niissä taakse, yleisilme kevenee.

Läpi tuotantonsa Byggmästar on pohtinut identiteetin rakentumista, sitä, miten olla yksin tai suhteessa muihin. Tähän kiinnittyvät myös sukupuoleen liittyvät kysymykset, samoin kuin kysymys siitä, mitä on olla ihminen. Hän kirjoittaa kokoelmassaan Den harhjärtade människan (2001): ”Jag är ingen människa / det var något jag blev sedan”. Kokoelma asettaa ihmisen muiden keskelle, eikä vain muiden ihmisten, vaan myös eläinten, puiden, kivien ja kasvien joukkoon.

Byggmästar ammentaa vahvasta symboliikasta, assosioi symbolista toiseen, raskaasta kevyeen, kevyestä raskaaseen, Kristuksesta jänikseen. Uskonnollisiakin ulottuvuuksia voi hänen runoissaan nähdä, jos niin tahtoo.

Personifiointi on Byggmästarin paljon käyttämä keino, samoin lapsen näkökulma. Vilpitön hämmästys ilmiöiden edessä aikaansaa kepeyttä ja iloa. Runojen lähtökohta on usein lapsuudessa, jossakin tarunomaisessa. Den harhjärtade människan -kokoelmassa (2001) naivistisessa tosin viivytään vain silloin tällöin. Melankolia ajaa toistuvasti lapsenomaisen ohi. On jopa sanottu, että kokoelma on synkkyydessään raskasta luettavaa.

Byggmästarin runous on alusta alkaen ollut lähempänä riikinruotsalaista kuin suomenruotsalaista runoutta. On luonnehdittu, että Katarina Frostenson ruotsalaisista on eniten hänen kanssaan samaa maata. Suomenruotsalaisesta runoudesta lähinnä Gunnar Björling ja Tomas Mikael Bäck tulevat mieleen hengenheimolaisina.

Eva-Stina Byggmästarin kokoelmat:

I glasskärvornas rike (1986), Amuletten (1987), Spiralens form (1988), Drivkrafter (1990), För upp en svan (1992), Framåt i blått (1994), Bo under ko (1997), Den harhjärtade människan (2001), Näckrosön (2003).

Janna Kantola