Juhani Ahvenjärvi (s. 1965) on julkaissut kuusi runokokoelmaa. Esikoiskokoelma Hölkkä ilmestyi vuonna 1992 ja Viivoitettu uni 1996. Niiden lisäksi häneltä on ilmestynyt selitysteos Kahvin hyvyydestä (1997), jossa hän analysoi omia runojaan ja pohtii kuvallisuuden ongelmallisuutta nykypäivänä. Mukana on myös kaksi sarjaa uusia runoja.

Jo esikoiskokoelma Hölkkä sai kritiikeissä paljon kiitosta omaperäisyydestään. Teos on nimensä veroinen, letkeästi mutta napakasti eteenpäin juokseva kokonaisuus, jossa absurdiin, mielettömään maailmankuvaan yhdistyy valloittava huumorin pilkahdus. Komiikka syntyy Ahvenjärven tyylistä kertoa mielettömistä tapahtumista vakavalla naamalla. Hän ei kikkaile kielellä, vaan kirjoittaa yksinkertaisia, toteavia lauseita. Huumorin ansiosta kokoelmassa ei juosta veren maku suussa maratonia. Vaikka runoissa tartutaan elämän naurettavuuteen tiukalla älyllisyydellä, pilke säilyy silmäkulmassa. Mutta Hölkkä ei silti ole kokoelma, joka naurattaa. Kepeän, taitavan otteen takaa pilkahtaa jotain muuta. Kuten aina, huumorin avulla tartutaan kysymyksiin, joista ei ilman ironian häivähdystä voisi puhua.

Hölkän maailma on hyvin konkreettinen, tästä maailmasta. Konkreettisuudesta huolimatta Ahvenjärveä ei välttämättä ole helppo ymmärtää. Hänen runoistaan tulee mieleen lasten tapa hahmottaa maailmaa, nimetä esineitä ja olioita, sitä mikä on näkyvissä, niillä sanoilla jotka ovat käsien ulottuvilla. Ahvenjärven työkalupakkiin kuuluvatkin hyvin tavanomaiset sanat, mutta niiden avulla hän loihtii epätavallisen, absurdin maailman.

Ahvenjärven toinen kokoelma Viivoitettu uni eroaa esikoiskokoelmasta ensisijaisesti siinä, että huumoria on vähemmän ja kärsimystä korostetaan enemmän. Letkeä asenne on muuttunut, huumori ei ole enää pikimustaa vaan pimeä aukko. Jos Hölkän runoissa huumori vielä lohdutti lukijaa, Viivoitettu uni ei lohduta vähääkään: sen maailmankuva on julma. Jo Hölkässä ollut vakava, ankara toteavuus tulee Viivoitetussa unessa vielä voimakkaammin esiin, koska runot ovat lyhyempiä. Ahvenjärven itsensä mukaan hänen tavoitteenaan olikin toisessa kokoelmassa tutkia minimalistisen ilmaisun mahdollisuuksia.

Yhdeksi Viivoitetun unen toistuvista symboleista nousee nukke, jonka myötä viriää kysymys, kuka on leikkijä ja kuka leikin kohde, kenellä on valta ja kuka on vallan alainen. Valta tekee mahdolliseksi julmuuden. Toisilleen vastakkaisten tekijöiden kohtaamisesta on kyse myös suhteissa leikin ja toden, lapsuuden ja aikuisuuden välillä. Leikki ja tosi törmäävät, kuten runossa, jossa pienoisrautatie ja oikea juna kohtaavat.

Ahvenjärven kolmatta teosta Kahvin hyvyydestä ei voi kutsua runokokoelmaksi, sillä se sisältää kahden runosarjan lisäksi esseemäisen tekstin Kahvin hyvyydestä kahvin syvyyteen sekä runoilijan analyyseja Viivoitettu uni –kokoelman runoista. Kuvallisuuden ja runouden suhteen pohtiminen on Ahvenjärven aiheena esseessä, jossa runoilija kertoo näkemyksistään ja taktiikoistaan, jotka olivat Viivoitetun unen taustalla. Ahvenjärven pyrkimys on hänen itsensä mukaan ollut löytää uusia, ei-kuvallisuuteen perustuvia tapoja kirjoittaa runoutta, joka hänen mukaansa on kaikista taidemuodoista visuaalisin.

Teoksessa on kaksi runosarjaa, Tampereen murteella kirjoitettu absurdi mutta hauska Näsinneulan juuret, sekä vedet kielelle herauttava Fazerin parhain. Klassikkokaramellit Kiss-Kiss, Tosca, Lakta, Islanti, Tokyo ja Orange totisesti ansaitsevatkin omat nimikkorunonsa!

Miia Toivio

Bibliografia:
Runoja (1992), Hölkkä (1992), Viivoitettu uni (1996), Kahvin hyvyydestä (1997), Runoja (1998), Yhä kiihtyvä tauko (2005)