Puhun yhtä kaljua kieltä kuin hakattu metsä.

Moottorisahan huminan, puruja suihkuavan raivon
jälkeen, jolloin lumi ei sula.

Tuttu päälaki nousee metsänreunasta kylmänä
yönä, kuu, raskaana ajatuksista.

Oravan nahka juoksee vielä ohi, lasken sen
rahoissa. Pysähtyy, hullu, tietämättä 
mihin summaan silmissäsi päättyy.

Tai mihin sen nimi kerran
kun se kuivuu kokoon äärettömän rutistamana

kuin takassa palava sanomalehti.

Kaikki käy tänään niin hallitusti, varmasti,
taitavasti, nopeasti ja hellästi.

Pakko siinä on olla jotakin, epäilyttävän yksinkertaista.