Alakerrasta pianonsoittoa, kuin joku
opettelisi vasta nyt puhumaan,

vaikenemaan oikeassa paikassa, heti
synnyttyään. Ja kuiskaamaan :

tuskin on aikaa oppia kuolemankaan
hillittyä, kohteliainta kieltä,

kun sitä saattaa äkkiä tarvita,
huomata kerran kiihkeästi itse

haluavansa. Nyt hiljaisuutta,
rappukäytävässä haavoja, epävarmoja

uhanalaisen eläinlajin katoavia
askeleita. Ulko-ovella ne häviävät

pyhään yöhön, sillä on perjantai,
sunnuntai, ja tiistai. On perjantai.

Katat uskollisesti seitsemälle.

Talon ankkuria veivataan ylös,
keulaportit hitsataan kiinni.

Ulapalla ajelehtivaan elämään
häviävät sumutorvien parittelevat

sokeina toisiaan kutsuvat rukoukset.

Heräävät, kun lautaset edessäsi tyhjät
pitkästä ilostasi, ikävästäsi.