Jalkani ovat sieluasi kylmemmät tänä iltana.
Huovan alla, kun liikahdat hieman kohti,

matkalla suurempaan tähtitaivaan järjestelmään
joka hengittää jo syvällä hidasta päätelmää

liian lähellä vieressäni. Mistä me olemme
tulleet tähän yössä kehräävään ajatusviivaan sanoissa aaltoilevaan, hulmuavaan ja
katkeilevaan kun vaihdamme
joitakin kirjaimia keskenämme, eikä sinusta
silti tule minua, minusta sitä yhtä 

jota parhaillaan ratkot ja ompelet eheäksi
kiihtyvällä nopeudella mielessäsi.

Silti huokaamme yhdessä. Odotamme valoa
ikkunasta, lattialle kellistyvää Malevitšin

tai Albersin neliötä,
kehyksistään karannutta. Toisen mantereen
museon seinältä, kokeneen balettitanssijan
raudanlujien varvastossujen kuiskaavalla

liikkeellä halki avaran näyttelysalin
paennutta. Hylkiötä, tuhlaajapoikaa

vieraaksemme. Sillä vuoteessa, meissä molemmissa
ja välillämme on sille yllin kyllin

aikaa ja avaruutta.