SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

JOUNI INKALA (s. 1966) on helsinkiläinen kirjailija. Häneltä on ilmestynyt seitsemän runokokoelmaa, joista viimeisin, Sarveisaikoja, vuonna 2005.
PAINOKKAIDEN HETKIEN HARRAS TODISTAJA
PAINOKKAIDEN HETKIEN HARRAS TODISTAJA 

Jouni Inkala ilmestyi suomalaiseen kirjallisuuselämään näyttävästi. Hänen esikoiskokoelmansa Tässä sen reuna (1992) voitti J. H. Erkon palkinnon parhaasta esikoisteoksesta ja oli myös Finlandia-palkintoehdokkaana. Teos on hyvin maanläheinen ja se tekee niin luonnosta kuin arkipäiväisistä ilmiöistä tuoreita havaintoja usein suorastaan viiltävällä tavalla. Huomio kiinnittyy ennen kaikkea siihen, kuinka luonto ja ihminen, mennyt ja tuleva kietoutuvat toisiinsa kuin olisi vain tämä hetki ja kaikki oleva läsnä siinä hetkessä. Luonnon ja esineiden personifiointi - pöly, graniitti, vaahteranlehti, puhelinpylväät ja nojatuoli saavat aktiivisen roolin - näyttää maailman uudella, koskettavalla tavalla, ja usein kokemukseen liittyy jotain maagisen ja eksistentialistisesti painokkaan tuntuista.
Kun kirjallisuudessa niin usein puhutaan toiseudesta, niin Inkala todistaa runoissaan että olemme aina osa jotain suurempaa, tarkoituksellista järjestystä josta tulisi iloita ja kiittää. Hengellisyys kuuluu jossain kaukana rivien välissä, mutta ei fundamentalistisesti julistaen vaan havainnoista ammentaen, hienovaraisena todistuksena. Hidasrytmiset ja pitkät lauseet asettuvat pakottomasti paikoilleen säkeiden ja säkeistöjen katkomina. Omintakeisella tavalla adverbit muuttuvat substantiiveiksi, jopa subjekteiksi toisinaan. Lyhyitä runoja on paljon, mutta niihin on kiteytynyt jotain oivaltavaa ja aistivoimaista. Runon puhujan lisäksi näyttäytyy silloin tällöin myös toinen - mahdollisesti rakastettu – jonka puhuja suorastaan hengittää yhdeksi itsensä kanssa.
Kahden seuraavan kokoelman nimet, Huonetta ja sukua (1994) ja Pyhien seura (1996), viittaavat Raamattuun ja uskonnolliseen perinteeseen, mutta runot kulkevat silti pitkälti samoja polkuja kuin esikoisessa: puhuja suodattaa ympäröivää maailmaa hiljaisesti tulkiten ja usein itselleen puhuen. Varsinkin ensiksi mainitussa teoksessa maailma kielellistyy pitkin, auki- ja kiinnikeriytyvin lausein. Kieli pakenee merkitystä ja tekee itsestään subjektin. Tämä vaatii lukijalta kärsivällisyyttä.
Kokoelmassa Sille joka jää (1998) Raamatun tapahtumat ja uskonnolliset aiheet muodostavat oikeastaan vain viitekehyksen. Runojen ääni on silti entisellään: dramaattisia ulkoisia tapahtumia ei paljon ole, mutta niin sisäiset kuin ulkoiset näyt pysäyttävät ajan päästäen kielen ja ajatukset omille teilleen. Kokoelmassa on myös eeppistä ainesta.
Kokoelmassa Autiomaaretki (2000) Inkala on hylännyt konditionaalin: runot asettuvat preesensiin ja toteavaan sävyyn. Siirtymät ovat nopeampia kuin aiemmin, mutta lukija pysyy toki hyvin kyydissä mukana. Luopuminen maailman liiallisesta kielellistämisestä on tuonut runoihin selkeästi havaittavaa vapautuneisuutta. Soitinkaupassa, viikinkimuseossa, talvi-illassa ja Norjan Ruijassa liikkuvat runot palaavat paitsi jossain määrin esikoiskokoelman tunnelmiin myös perinteiseen suomalaiseen modernismiin.

Kristian Huuhtanen

Tässä sen reuna (1992), Runon kieli - runon maailma (tietokirja, 1993), Huonetta ja sukua (1994), Pyhien seura (1996), Sille joka jää (1998), Autiomaaretki (2000), Kirjoittamaton (2002), Sarveisaikoja (2005), Minuutin ja sen puolikkaan laajenevassa universumissa (2007)


Vesipisaroiden kirkkaat helmet

Ikkunan takana räntähiutaleet

Keskellä huoneen lattiaa

Mutta en kuule tarkasti

Kukaan ei vaikene

Sitten aloit jälleen selittää

Samoin kuin syntyessäsi

Kokovartalokuvasi

Lauttalaiturilla

Hiekkalaatikolla maailman aistit...

(Tromsø-Hammerfest)

(Martirõk Utca. Pest.)

Pyhien seura

Talvipäivän seisauksessa

En saa unta vaikka olen puhunut...

Marraskuun kostean sumun paino

Iltapäivällä sain haavan sormeeni

Tässä on maailma, tässä sen reuna

(Aamun laidalla)

(Merikatu. Oulu)

(Torikatu. Oulu.)

Minuutti ei ymmärrä miten se jae...

Seuraava velka

Syyspäivän tasauksena

Tunnusta kuinka syväksi mielesi...

In memoriam

Viimeistä psalmia seuraava

Tunnustus vihkipuvussa

Aamun sumussa on silti maitomais...

Dear Diary I

Dear Diary II

Dona Nobis

Kuusi päivänlaskua

Meilahti

Pax aeterna

Puhun yhtä kaljua kieltä kuin...

Taivasta purjehtiva

Tuomiokikon urkupillit tavoittav...