Päivällä on säkki johon mahtuu kyllä
sylkeä ja pureskeltua leipää,
jauhamista, nielemistä, siristelyä,
monta pussillista haukottelua, kurnimista, hiljaisia
vuotoja, puhetta, sipinää, kuiskutusta,
tulee vilkaistua jäälauttoja ja avovettä
missä moottoriveneen vana erottaa aallon aallosta
ja yksinäinen koskelo kairaa tiensä
pohjamutiin asti,
sähkölaitoksen piipusta nousee savua, ja sekin
sakki mahtuu päivän säkkiin, kirkontornit ja kontit,
lapsen niskaan ja kainaloihin kätketty kikatus,
hiekan ratina, mikroaaltouunin piipitys,
lusikointia, kupitusta, huiputusta,
toljotusta katonrajaan josta rappaus lohkeilee,
syliin ottamista ja ryömimistä, viestien
lähettämistä, lukemista mahtuu 
päivän säkkiin, mahtuisi vielä lisää...

Mutta aika on hiiri ja nakertaa,
tulee illalla esiin kolostaan
ja sitoo langalla säkinsuun kiinni,
kantaa säkin rappusia alas kellariin
kuin se olisi täynnä juustoa ja kaurasuurimoita,
taatelikakkua ja suussasulavaa vatkulia,
hiiren kiire kantaa päivän säkin
kellarista liukuportaita metrotunneliin
lähtevien ja saapuvien junien keskelle
ja sieltä hissillä alas kaivoskuiluun
muiluttaen, kammeten ja pudottaen
vielä alemmas ilmanvaihtotunnelia pitkin,
loiskis, unohduksen virtaan.