Teen pitkän lauseen, taipuisan,
ja kiedon siihen kaiken, kaiken minkä
tavoitan,
sen aamun tuulesi ja leivän, lastenäänten
trumpetin
ja kurkustani lyijykuulan joka sulaa
pariin sanaan, sittenkin

teen pitkän lauseen, pitkän, kaukaa
kantakoon se ruumistaan
niin vaikken tietäisi tarkoitusta, sanankaan.
Vain sun korvas koruttoman tunnen,
hengitykses hopean,
ja horisontin takaa vielä kämmenviivas
erotan.

Sen lauseen läike, tuoksut, punnukset. ja
vavahdus
kun joku tuttavista äänettömiin erkanee.
Sen lauseen laahukset ja huiput, ja silmän
rakkaus
kun suuri tehtävämme mahtuu yhteen
katseeseen.
Niin kuljen lävitsesi, sanat täyttyvät
ja valo laajenee
ja tuhatvuotisina räjähtävät
sekuntimme tänäänkin,

sun sirpaleitas kerätään maasta
taivaaseen
sun vertas ranteeltani nuolaisen
kun täällä loppuun asti
kirjoitan.