SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

EIRA STENBERG Eira Stenbergillä (s.1943) on takana yli 35 vuoden runoilijan ura. Esikoisteos Kapina huoneessa ilmestyi 1966. Stenbergiltä on ilmestynyt seitsemän runokokoelmaa, yhtenä niteenä Runot 1966 - 2002. Runoperiodien välillä hän on julkaissut satukokoelmia, lapsille ja aikuisille eri välineisiin kirjoitettuja näytelmiä sekä viisi romaania. Stenbergin runoja on ilmestynyt englannin, ranskan, espanjan, italian, ruotsin, islannin, hebrean, vietnamin, romanian ja venäjän kielellä.
TIEDOSTAVAN HUMANISMIN PROJEKTI
Prinsessa leikkii 

1.

Prinsessan pallo on hukassa,
hänen kultainen pallonsa
on hukassa,
hän se hukkasi pallonsa.

Kuka hallitsija antaa lapselle
kultaisen pallon leikkiä?

Nyt hänen ruumiinsa huutaa 
hyväilyjä
ja lähteen sammakko esittää 
prinssiä.

Millainen onkaan rakastuneen sammakon
märkä laahus,

hänen jolta puuttuu kruunu
ja silti vaakkuu rakkaudesta!

Polttavassa lähteessä sinut pestään, peluri
raskaalla vedellä pestään pois nämä liekit:
koskaan et nouse tästä vedestä samana,
koskaan et tahdo samaksi.

Nyt kasvoja kehystävät tuliset raamit,
hänen kätensä,
ja halun ikoni katsoo peilistä.

Minä rukoilen sinua, hirveä aika
minä peruutan
siihen risteykseen ja ajan toista tietä
käytävässä, jossa aamu sarastaa
nukkuvien huoneiden kennoissa, hotellissa
minä tartun käteen
ja pudotan siihen himmeän pallon.

Minä rukoilen sinua
sinisenmusta Minotauros,
sormiesi mustia karvoja minä rukoilen,
sillä olen lakannut leikkimästä.
Näissä painovoimakentissä luhistuvat huvimajat.
On vain pidätelty huuto
mustien tähtien helmitaulussa,
artikuloimaton vimma tunnustuksiin.

Voi syvänsiniset kaksoistähdet,
joiden vetovoimassa prinsessan pallo on hukassa
eikä hän leiki, vaan valittaa

risteyksessä jossa tarttui hirviötä ranteesta
ja talutti pois.

Nyt hän itkee tyhjässä puistossa

ja kosteat tornit kasvavat maasta,
se on linna johon hän eksyy, purgatorium,
ja hänen kultainen ruumiinsa
kipinöi.

2.

Tämän ahjon jälkeen kaikki on palanut,
sen jälkeen kullasta taottu nainen
kulkee yksin.
Tämä on muodonmuutosten tarina,
siksi valitus on paikallaan,
ei ole paluuta samaksi,
olkoon siis kiitetty tämä paikka.

Kukaan ei häntä rakastanut,
häneen rakastuivat kaikki kun hän juoksi
nauraen sylissään kultainen pallo
ja hukkasi lapsuuden.

Nyt hän itkee:
minä rakastan sinua, Minotauros, riivaaja
musta ja sinisenkirjava
himon kosketus, olen eksynyt käytävääsi
suureen hotelliin

kokolattiamattojen hiljaisuuteen,
jossa hissin rautainen kaivo nielaisi
kultaisen lelun.

3.

Mutta hän, jolla on sammakon osa näytelmässä
ei ymmärrä mitään,
hän lupaa tuoda prinsessalle pallon
mutta prinsessaa ei ole,
hän on lakannut leikkimästä,
hän haluaa kerjäläiseksi Minotauroksen linnaan.
Älä satuta itseäsi sammakko.
Tässä paikassa voi selvitä vain muuttumalla 
runoilijaksi,
se on hirveä osa, elementtien kiirastuli
jossa leikit uhrataan verisin menoin.
Sammakkoni, se on totista totta,
palaa lähteeseen, näissä saleissa
tanssitaan menuettia veitsenterillä.

Lapsina tytöt leikkivät prinsessaa,
sen jälkeen kaikki on totta, sinä et selviä.
Kruunu on pudonnut prinsessan hiuksilta,
hänen ruumiinsa kipinöi, hän on tullut hulluksi.
Etkö huomaa, hän ei halua leikkiä,
hän on lähtenyt riivattujen matkaan.

4.

Ja nyt hän laulaa:
olen hukassa, olen hulluna häneen,
kaikki turha ja tärkeä on kadonnut
vain kulkuneuvot kiitävät, tämä ikävä
joka murtuu sanoiksi:
sinulle ei ole vaihtoehtoa, en halua toista.

5.

Pyydän sinulta surua, Pasifaen äpärälapsi
himon siittämä,
kyyneleitä sillä suolainen on halun ruoska.

Leikkaan saksilla Ariadnen punaisen langan:
suihkutkoon siitä veri palatsin seiniin,
tyhjentyköön sydämen punainen kerä.

Se joka on nähnyt Minotauroksen pojankasvot
ei halua muuta,
hän juoksee kesäyön labyrintissa
eikä halua muuta,
halusta sairaana ei halua muuta
kuin syvänsinisen pojankatseen,
mustakruunuisen pään ja terävät sarvet,
avata paidan helminapit, tuntea
äpäräprinssin kuuman ihon.

6.

Olen yrittänyt unohtaa sinut,
Minoksen poika,
olen juossut pitkin käytäviä.
Ei siitä mitään tule,
en eksy.

7.

Kesäyön helvetissä palavat tulet
valon helvetissä rimpuilee sumuinen aamu,
vielä on sisin piiri koskematta, siellä
on viileää.

Runo on ruumiin kieltä niin kuin juokseminen
ja hyppääminen,
lihasta leikattu kudos.
Kaikkein sisimmässä se vaikenee, lakkaa.


Alussa ne ovat suloisia

Joku on niin nahaton

Ohridin Pyhän...

Ei raha haise

Puun äiti

Lapsi kirkuu

Puhua rakkaudesta

Divina Comedia

Miehessä on luola

Minoksen linnassa

Prinsessa leikkii

Mies kantaa ristiään

Eläimet

Cantonoun yö

Päiväntasaaja


 
Kokoelmasta Halun ikoni, 1997