SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

EIRA STENBERG Eira Stenbergillä (s.1943) on takana yli 35 vuoden runoilijan ura. Esikoisteos Kapina huoneessa ilmestyi 1966. Stenbergiltä on ilmestynyt seitsemän runokokoelmaa, yhtenä niteenä Runot 1966 - 2002. Runoperiodien välillä hän on julkaissut satukokoelmia, lapsille ja aikuisille eri välineisiin kirjoitettuja näytelmiä sekä viisi romaania. Stenbergin runoja on ilmestynyt englannin, ranskan, espanjan, italian, ruotsin, islannin, hebrean, vietnamin, romanian ja venäjän kielellä.
TIEDOSTAVAN HUMANISMIN PROJEKTI
TIEDOSTAVAN HUMANISMIN PROJEKTI 

Kun Eira Stenberg tuli kirjallisuuteen, Suomen lyriikassa oli 60-luvun jälkipuoliskolla menossa lyriikan murrosvaihe. Edellisen vuosikymmenen modernismin poetiikkaa, joka oli hylännyt runomitat ja omaksunut T.S. Eliotin kuva-ajattelun, arvosteltiin hermeettisestä vaikeaselkoisuudesta. Kuuluisassa Turun runoseminaarissa 1962 lyriikalta vaadittiin tehokkaampaa viestinnällisyyttä, jopa laulelmanomaisuutta suuren yleisön valloittamiseksi runoudelle. Irrottautuminen 50-lukulaisuudesta näkyi mm. proosarunon lajin suosiossa.

Myös Stenberg aloitti proosarunokokoelmilla Kapina huoneessa (1966) ja Rakkauden pasifismit (1968). Niissä hän loi itselleen omintakeisen dadaistien ilmaisua muistuttavan runokielen, jossa kokeillaan suomen kielen lauseopin rajoja. Tämä hänen ”epämelodinen laulutapansa” on lähtöisin modernista aleatorisesta musiikista ja maalaustaiteesta, niin että Stenbergin runoja voi luonnehtia kuvasävellyksiksi.

Stenbergin esikoiskokoelma näyttää nimessään Kapina huoneessa viittaavan 60-luvun radikalismiin. Stenberg ei kuitenkaan sitoudu ajan aatteellisiin liikkeisiin, sillä hän teki kapinaa huoneessa, omassa minässä, kielessä ja ajattelussa. Runon puhuja ottaa kriittisen tarkastelun kohteeksi sellaiset länsimaisen metafysiikan käsitteet kuin Logos, järki, omatunto, sielu, yhteiskunta, totuus, subjekti kieli ja ajattelu, sielu ja ruumis, luonto ja kulttuuri. Niistä tuli pysyvä pohdinnan aihe, vaikka ilmaisutapa vuosien mittaan onkin muuttunut. Stenbergin runoutta voi pitää käsiteanalyysissaan kirjaimellisesti radikaalina, juuriin menevänä.

Nuoren Stenbergin runon puhuja lainaa tieteellisiä käsitteitä ja puhetapoja, esitelmöi, väittelee, laatii määritelmiä ja arvostelmia. Tästä älyllisen anarkistisesta huulenheitosta syntyy hilpeän vakava nauru 60-luvun logiikan ja objektiivisen tieteen ihannoinnille. Runon puhuja epäilee kaikkea niin kuin Descartes, myös Descartesia itseään eli rationalismia. Hän ei usko muotitieteen, sosiologian, selitysvoimaan ja pitää Make love, not war -hippejä naiiveina.

Ensimmäinen kokoelma otettiin hyvin vastaan, ja runoilija sai siitä esikoiskirjailijan palkinnon. Filosofian siirtäminen lyriikkaan oli kuitenkin riski, mistä toisen kokoelman jälkeen arvosteluissa myös huomautettiin. Sanottiin, että runous ei sovellu älyllisesti muotoiltujen väittämien ilmaisuun. Kokeelliselle naiskirjoittamiselle pyrittiin asettamaan rajoja. Vaadittiin selkeää tulkintakehystä, sillä runoudelta odotettiin osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Stenberg noudatti kehotusta yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Vedenalaisessa sillassa (1979) runoilija antoi kriitikoilleen myöten ilmaisutavan mutta ei kriittisen asenteen suhteen. Stenberg ei enää häivytä puhujaa sukupuolettomiin diskursseihin, vaan nostaa esiin naisen, joka tuulettaa tunteitaan railakkaasti. Vastoin tahtoaan runon puhuja joutuu upottamaan kynänsä sydänvereen ja kirjoittamaan itsensä vapaaksi. Feministi julistaa, että naisen on miehen sijasta etsittävä itseään ja synnytettävä itsensä uudelleen naisena. Edistysuskoista 70-lukua hän varoittaa käsiteharhoista, sillä vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat historian saatossa muuttuneet verisiksi ja johtaneet giljotiiniin.

Kokoelmissa Vedenalainen silta, Erokirja ja Parrakas madonna Stenberg kirjoittaa runopamflettia sarkastista huumoriaan unohtamatta. Patriarkaalisuuden kritiikki voimistuu. Runon puhuja, joka on alicemillerinsä lukenut, varoittaa kotien keskitysleireistä. Stenberg on tabun rikkoja erityisesti kirjoittaessaan äitiydestä ja äidin uhrautuvasta rakkaudesta. Äitiyden uusi ikoni olisi parrakas madonna androgyyninen jumalan äiti, eheytyneen naisen kuva. Vaikka Stenberg on lapsen ja naisen puolella, runot osoittavat, että hän ei puolla heitä epäkriittisesti, vaan pyrkii oikeudenmukaisuuteen.

Kolmas lyriikan vaihe alkaa kokoelmasta Halun ikoni. Stenberg ottaa siinä tarkasteluun naisen halun. Feministinä Stenberg on nyt myyttikriitikko ja myyttien uudelleen kirjoittaja. Halun ikoni käsittelee libidoa eri suunnista sekä luonnon että ihmisen elinvoimana. Halun runoelmat purkavat prinsessasaduista esiin naisen, joka jakaa Pasifaën eläimellisen vietin. Stenberg kääntää misogyynisen myytin naisen halun ylistykseksi.

Stenbergin projektiin on alusta saakka kuulunut spinozalainen ajatus kaikkien tunteiden tiedostamisesta. Päinvastoin kuin monet 60- ja 70-lukulaiset kollegansa, Stenberg ei suunnannut tiedostamista yhteiskuntaan vaan ihmiseen itseensä. Lähtökohtana on psykoanalyyttinen käsitys minän jakautuneisuudesta ”haukienkeliksi”, mutta ruumista ei sovi unohtaa. Stenberg käsittelee ihmistä psykofyysisenä kokonaisuutena, joka kantaa geeneissään muistoja hirmuliskojen ajasta. Raja ihmisen ja muun luomakunnan välillä häviää. Stenberg tuottaa puusta tämän yhteyden symbolin - persoonallinen lisä runsaaseen suomalaiseen puu-metaforistiikkaan. Kuin puu, vuosirenkaissaan ihminen kantaa eletyn elämän ja evoluution itsessään. Jos puu katkaistaan juuristaan, se kuolee niin kuin ihminen, jolla ei ole yhteyttä tiedostamattomaansa.

Stenberg on koko ajan kehittänyt tiedostamatonta hyödyntävää kirjoittamismetodia ja käyttänyt unimateriaalia. Runokuvien symboliikka ei kuitenkaan avaudu suoraan Freudin tai Jungin käsikirjoista. Tavoitteena Stenbergillä ei näytä olevan tiedostamattoman puhkitulkitseminen vaan haukienkelin, petoeläimen ja henkiolennon välinen luova vuoropuhelu.

Toistaiseksi viimeisimmässä kokoelmassaan Siksi seurustelen varkaiden kanssa (2002) Stenberg työstää kuviksi myös länsimaisen kulttuurin kollektiivista tiedostamatonta. Hän kirjoittaa erityisesti narsistisesta maskuliinisuudesta läntisen kulttuurihegemonian primus motorina. Runon puhuja arvostelee purevan ironisesti kolonialismin vastaisissa runoelmissa vallan, halun ja uskonnon alistavasta liittoa. Hänestä on tullut vieraan kulttuurin ja toiseuden tutkija Afrikassa Benininlahdella.

Stenberg on karttanut alusta saakka itsepaljastuksellista minä-kirjoittamista. Silloinkin kun Stenberg kirjoittaa henkilökohtaisesta aiheesta, yksityinen etäännytetään yleiseksi kokemukseksi. Stenbergin runot liikkuvat arkkityyppisissä vesien, kivien ja portaikkojen universaaleissa maisemissa. Kuvakieli irtoaa todellisuudesta unenomaisesti niin kuin surrealistisessa fantasiassa. Ero "oikeaoppisiin", pidäkkeetöntä sisäisen maailman kuvausta vaatineisiin surrealisteihin on siinä, että Stenbergin minä on tietoinen tarkkailija ja analyytikko.

Eira Stenberg on yhdistetty dadaistis-surrealistisen tyylin vuoksi sellaisiin 60-luvulla aloittaneisiin mieskirjailijoihin kuin Juhani Peltonen, Jyrki Pellinen ja Väinö Kirstinä. Hänelle läheisempänä esikuvana on kuitenkin ollut 50-luvun johtava naisrunoilija Eeva-Liisa Manner, joka myös on toiminut länsimaisen rationalismin kriitikkona ja oman myyttipohjaisen poetiikan kehittäjänä. Samoin kuin hän, Stenberg on kulkenut omaa tietään määrätietoisesti.

Nykyrunoilijoiden joukossa Eira Stenberg on kansainvälisimpiä suomalaisia lyyrikoitamme. Hän on naisprofeetta, parrakas madonna, äitiyden ja naiseuden kuvainkaataja, joka haluaa kehittää humanistista etiikkaa. Käsitepohjaisen runon kirjoittajana hän on 90-lukulaisten edeltäjä.

70-luvulla aloitti useita naisrunoilijoita, kuten Leena Krohn, Anne Hänninen, Arja Tiainen, Sirkka Turkka, Satu Marttila, Rakel Liehu, Liisa Laukkarinen.


Leena Kirstinä

Kapina huoneessa (1966), Rakkauden pasifismit (1967), Talo Kolikkokadulla (lastenkirja, 1970), Ihmispuu: tarinoita luonnosta ja ihmisluonnosta (lastenkirja, 1977), Vedenalainen silta (1979), Erokirja (1980), Parrakas madonna (1983), Paratiisin vangit (romaani, 1984), Häikäisy (romaani, 1987), Kuun puutarhat (romaani, 1990), Gulliverin tytär (romaani, 1993), Halun ikoni (1997), Siksi seurustelen varkaiden kanssa (2002), Runot 1966-2002 (2003), Oven takana (romaani, 2005)


Alussa ne ovat suloisia

Joku on niin nahaton

Ohridin Pyhän...

Ei raha haise

Puun äiti

Lapsi kirkuu

Puhua rakkaudesta

Divina Comedia

Miehessä on luola

Minoksen linnassa

Prinsessa leikkii

Mies kantaa ristiään

Eläimet

Cantonoun yö

Päiväntasaaja