SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

MARKKU PAASONEN Markku Paasonen (s. 1967)
on helsinkiläinen kirjailija. Hän on julkaissut neljä runokokoelmaa. Hän on opiskellut filosofiaa ja teologiaa Åbo Akademissa, Turun yliopistossa sekä Oslon ja Münsterin yliopistoissa ja opettanut kirjoittamista mm. Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden opistolla sekä toiminut Nuori Voima -lehden päätoimittajana.
J. H. Erkon runopalkinto 1997 Aurinkopunos-kokoelmasta. 2002 valtion kirjallisuuspalkinto teoksesta Voittokulku.

http://dbgw.finlit.fi/fili/bff/301/inkala.html
A Constantly Turning Baroque
Viimeinen tehtävä 

Vielä yksi tehtävä täytyi suorittaa loppuun ja saisin avaimen huoneeseen jossa oli tilaa patjalle ja vedenpitävä katto, niin johtaja lupasi kun kävin toimistolla, raahasin jalkaani loputtomat portaat alas pannuhuoneiden ja parkkiluolastojen lomitse. Hän tähtäili minua pöydällä sojottavien kengänkärkiensä takaa ja sai minut luopumaan aikeestani jättää hommat. Nyt minulla oli sitä paitsi tehtävä ja tunsin miten anturani painuivat samaan kuraan jota aamuisin töihin kiiruhtavat polkivat kiiltävillä kengillään, erotin yksittäisiä silmäpareja ihmistahnasta jota vuosi metroaseman suuaukosta ja aavistin että ne näkivät saman kuin minunkin silmäni, kaltaisensa, silmäparin jolla oli pieni mutta luovuttamaton paikka kaupungin liikkuvien osien kaaviossa. Johtaja oli selittänyt tarkkaan mihin minun täytyi mennä, hän oli saanut minut uskomaan etten voisi erehtyä, ja nyt tunsin että maailma oli kallellaan juuri oikeaan suuntaan. Katuja huuhtova vesi kiiruhti samaan suuntaan kuin minäkin, yksinäinen lintu joka oli irrottanut höyhenensä etsi uutta suuntaa juuri sieltä mihin olin menossa. Nostokurkien luona lisäsin vauhtia vaikka kiirehtiminen ottaa voimille ihmistä joka raahaa jalkaansa. Silloin näin miehen! Hänen takkinsa selkä oli tumma kuin valo siinä kohtaa olisi kadonnut maailmasta. Hän käveli edelläni kohti kauimmaista nostokurkea eikä hämmentynyt törähdyksistä joita laiturista irtautuvien laivojen torvet päästivät. Kun ajattelen tarkemmin, olen varma että laivat eivät päästäneet ääntäkään, sumu oli niin sankka että lintujen höyhenet tarttuivat siihen kärjistään kiinni, tervan kyllästämä ilma hiveli takkini kauluksia niin että ne kovettuivat pystyyn kuin pelosta. Puristin kourani tiukemmin pussin ympärille, siihen olin tallettanut sämpylöiden viimeiset muruset, taoin tervettä jalkaani tomerammin päällystettä vasten ja kiitin onnea jota en ollut turhan usein päässyt puhuttelemaan. Silloin näin miehen! Hänen takkinsa selkä oli tumma kuin valo siinä kohtaa olisi kadonnut maailmasta. Hän käveli paljon nopeammin kuin minä. Työnsin kädet taskuihin ja heitin yli laidan kaiken mitä niihin osui, appelsiininkuoret joista olisi vielä irronnut muutama pisara, kolikon jolla kenties oli arvoa naapurimaassa, paperiin käärityn peukalon ja nimettömän joita säilytin todisteena siitä että olin suorittanut edellisen tehtävän moitteettomasti. Silloin näin miehen! Hänen takkinsa selkä oli tumma kuin valo siinä kohtaa olisi kadonnut maailmasta. Hän käveli niin kovaa että minun täytyi juosta. Voitte kuvitella ettei se ollut helppoa. Alkoi tulla ilta ja aina kun näin hänet hän kulki edelläni paljon minua nopeammin. Heitin hatun syrjään ja irrotin palasia parrasta joka roikkui jäykkänä leukani alla. Mikään ei auttanut. Kun yö nielaisi hänet, olin tullut täyden kierroksen seudulle jolta olin lähtenyt. Löysin koloni, nostin ristikon syrjään ja käperryin nukkumaan aavistaen että seuraava päivä olisi samanlainen. Käpertyisin kolooni ilta illalta kevyempänä kunnes minusta eräänä päivänä olisi jäljellä vain takin selkämys, tumma kuin valo siinä kohtaa olisi kadonnut maailmasta.


Vapaus

Oodi hiuksille

Voisin kertoa

Laskoksia

Piiri

Tiamat

Tapaaminen

Film noir

Valkoista

Lahja

Putoaminen

Oodi kaatopaikalle

Kirja

Viimeinen tehtävä

Hakaniemi

Kaupunki nousee merestä

Kyllä


 
Kokoelmasta Voittokulku, 2001