SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

MARKKU PAASONEN Markku Paasonen (s. 1967)
on helsinkiläinen kirjailija. Hän on julkaissut neljä runokokoelmaa. Hän on opiskellut filosofiaa ja teologiaa Åbo Akademissa, Turun yliopistossa sekä Oslon ja Münsterin yliopistoissa ja opettanut kirjoittamista mm. Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden opistolla sekä toiminut Nuori Voima -lehden päätoimittajana.
J. H. Erkon runopalkinto 1997 Aurinkopunos-kokoelmasta. 2002 valtion kirjallisuuspalkinto teoksesta Voittokulku.

http://dbgw.finlit.fi/fili/bff/301/inkala.html
A Constantly Turning Baroque
Oodi kaatopaikalle 

Odotin sadetta joka jatkuisi lopputekstienkin yli, sadetta jonka läpi puhelin ojentaisi luuria kunnes soittaja heittäisi henkensä. Autossa sytytin tulta vieraan savukkeen imuun. Toistelin kadonneen nimeä kunnes unohdin sen, kunnes unohdin nimeni ja minne olin menossa. Vain loppu oli jäljellä. Se kuvattiin kaatopaikalla. Oi vanha kaatopaikka, kaiken antaja! Istuin kummulla ja kuuntelin putkiesi korinaa. Käteeni osui kaira. Survoin sen rintaasi ja porasin esiin tervasta ahdistuneet rakkulat, päästin henkesi liitämään lokkien taivaaseen. Sade huuhteli vatsaasi ja uitti sieltä pehmeän omenan, muovipussillisen perunoita, polkupyörän vanteen ja vihreän peruukin. Käyskentelin joutilaan valtakuntasi yksinäisyydessä ja kaivelin kepillä haavaasi, märkivää puroa joka mateli lakeuden poikki. Löin lokkia siipeen ja se alkoi heti parkua ja kiroilla ja manasi minut puron pohjaan, vaippavirran alle, maitotölkkien ja härskiintyneen rasvan suohon. Syljin lokin suuntaan mutta syleilin sinua, vanha kaatopaikka, viimeinen demokraatti. Ajattelin historiaa ja muistomerkkejä, Beethovenia, tuulessa rämisevää pesukoneen peltiä, koiran puolikasta, sitaattia joka törrötti otsalohkossa kuin kranaatin sirpale: Sinun voimasi palaa alkutilaansa. Luovutat vain musertuneita jätteitä. Minä sanoisin toisin: vain sinulle ja valtamerelle kaikki on arvokasta.


Vapaus

Oodi hiuksille

Voisin kertoa

Laskoksia

Piiri

Tiamat

Tapaaminen

Film noir

Valkoista

Lahja

Putoaminen

Oodi kaatopaikalle

Kirja

Viimeinen tehtävä

Hakaniemi

Kaupunki nousee merestä

Kyllä


 
Kokoelmasta Voittokulku, 2001