Vuohenjuusto jonka olen juuri saanut niellyksi laiduntaa ruokatorvessa ennen viimeistä muodonmuutosta. Pian se huuhdotaan loputtomaan putkistoon, katukiveysten alla risteävien laskimoiden verkkoon. Ruumis poistaa jätteen ja toinen ottaa sen vastaan. Joidenkin mielestä ne ovat erilliset ruumiit, mutta jos asiaa tarkastelee perusteellisesti, huomaa että ne ovat yksi ja sama nesteitä kanavoiva järjestelmä. Puhun ruumiista joka on kaupunki, nesteistä jotka aaltoilevat katujen alla, maanalaisista vesistä. Nostan viemärin kannen ja näen meren josta et voisi uneksia. Meri on elävä olento ja tuntee minut paremmin kuin minä itse. Kun suljen silmät, näen ravun joka nousee vedestä ja ojentelee saksiaan kohti verta vuotavaa kuuta. Mitä se tarkoittaa? Siitä en halua sanoa sanaakaan.