Herään ja uskon olevani taivaassa.
Kaikki on valkoista.
Jumalaa ei näy, mutta portin luona valkoinen naapuri
      lapioi lunta.
Minne värit joutuivat?
Missä on vihreä maailmani, punainen uneni,
       keltainen petos?
Huumori joka oli mustaa? Harmaa turva?
Miten rakastinkaan bluesin sinistä!
Katan itselleni aamiaispöydän ja katselen varpusten
       ruokailua lintulaudalla.
Suljen silmät ja koetan muistaa miltä
       elävä maailma näytti.
En näe mitään, ehkä silmäni ovat rikki.
Istun valkoiseen autooni ja ajan valkoista
       viivaa niin pitkään kuin sitä riittää.