SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

CLAES ANDERSSON CLAES ANDERSSON (s. 1937) on suomenruotsalainen kirjailija, muusikko ja psykiatri sekä entinen kulttuuriministeri ja kansanedustaja. Andersson on kirjoittanut kaksikymmentä runokokoelmaa sekä lisäksi proosaa, näytelmiä, kuunnelmia, kolumneja ja arvosteluita. Hän on julkaissut myös poliittiset muistelmat. Andersson debytoi runoilijana Ventil-kokoelmallaan vuonna 1962. Toistaiseksi tuorein runokokoelma Tidens framfart on vuodelta 2005. Vuonna 2006 Anderssonilta ilmestyi romaani Saltomortal.
RAKASTAJA JA YHTEISKUNTAKRIITIKKO
RAKASTAJA JA YHTEISKUNTAKRIITIKKO 

Claes Anderssonin tuotanto on monipuolinen, kuten hän itsekin on viuhkamaisen laaja-alainen: intohimoinen jazzmuusikko ja jalkapalloilija, psykiatri sekä entinen aktiivipoliitikko. Nämä taitolajit valjastuvat myös tekstien palvelukseen. Hänen runonsa liikkuvat sujuvasti yksityisestä yleiseen ja jälleen intiimiin: Andersson voi tarkastella psyykeä mutta kritisoida toisaalta yhteiskuntaa; hänen teoksensa puhuvat yksilöstä, parisuhteesta ja yhteisöstä sekä toisaalta sairauden ja terveyden dikotomiasta.

Suomenruotsalaista lyriikkaa tarkastellaan 1920-luvun modernismin perillisenä, vaikka se onkin lähtenyt omille teilleen. Andersson liittyy perinteeseen mutta myös aikalaisiinsa: joissakin runoissa hän keskustelee intertekstuaalisesti tai tervehdyksin runoilijakollegojen kanssa, kuten Tua Forsströmin, Eva-Stina Byggmästaren tai Gösta Ågrenin. Samoin Andersson viittaa mielellään runoissaan musiikkiin, säveltäjiin ja sävellyksiin - nämäkin ovat osa hänen perintöään.

Andersson debytoi vuonna 1962 runokokoelmallaan Ventil. Hänen 60- ja 70-luvun kokoelmistaan henkii kriittinen ja aktiivinen yhteiskuntatietoisuus. Sosiaalisesti herkkä omatunto yhdistyy lakoniseen, ytimekkääseen sanankäyttöön. 1980-luvun runoissa hävitys ja uhkakuvat yltyvät ja samalla Anderssonille ominainen ironian, olemisen absurdiuden sekä paradoksien taju kehittyy entisestään. Veden symboliikka hallitsee puolestaan Dikter från havets botten -kokoelmaa (1993), jossa aaltoilevat lapsuuden ja vanhemmuuden, elämän ja kuoleman vääjäämättömät, surumielisen kauniit kuviot. 90-luvun runojen rakkaus ja vanheneminen ja musiikki tihenevät 2000-luvulla tietoisuudeksi kuolemanläheisyydestä - ja elämänhalusta.

Anderssonin runot ovat yleensä melko lyhyitä ja niiden ilmaisu tavattoman selkeää ja täsmällistä. Runojen helppo luettavuus johtuu puhekielisyyden yhdistymisestä konkreettisiin kuviin lyyrisyyttä kuitenkaan uhraamatta, mikä on Anderssonin kokoelmien tyypillinen piirre. Realistisella otteellaan Andersson käsittelee toistuvasti peruskokemuksia ja -kysymyksiä: ystävyyttä, rakkautta, erotiikkaa, lapsia, vanhenemista, kuolemaa, elämää. Claes Anderssonin runoilijanääni on paitsi yhteiskuntakriitikon, myös rakastajan ääni: ”Med spetsen av min tunga smakar jag på allt du har” (Huden där den är som tunnast, 1991). Eikä ainoastaan ihojen leikin, vaan myös musiikin ja elämän rakastajan ääni.

Leikki ja leikillisyys ovat Anderssonin runoudelle laajemminkin ominaisia elementtejä, ja niiden avulla (tai voimalla) hän käsittelee kipeitäkin aiheita. Andersson ei latele elämänviisauksia tosikkouden jäykistämin suupielin, vaan välttää sentimentaalisuuden huumorin ja ironian avulla. Runot ovat illuusiottomia, huumori usein groteskia. Hän voi viitata runossa ironisesti myös itseensä, kuten kokoelman Under (1984) katalogirunossa: ”Andersson borde veta att intimhygienen bör skötas också för Anderssons egen skull”.

Prosaistina Claes Andersson on niin ikään yhteiskuntakriittinen mutta voi samalla kuvata yksilön, esimerkiksi keski-ikäisen miehen, kriisiä, kuten romaanissa En mänska börjar likna sin själ (1983). Mietekirjassa Sanat että eläisimme (1998) puolestaan kohtaavat runo, proosa ja essee. Andersson on kirjoittanut myös proosarunoja, kuten kokoelmissa Mina bästa dagar (1987) sekä Dessa underbara stränder, förbi glidande (2001). Anderssonin runoilla on hyvin harvoin nimi tai motto. Numeroituja sarjoja esiintyy jonkin verran, ja mehevä, hurja runokokoelma Det är kallt, det brinner (2003) koostuu kokonaisuudessaan 42 numeroidusta runosta.

Claes Anderssonin runoja on käännetty useille kielille. Hän on saanut kuusi valtionpalkintoa sekä Paul Werner Lybeckin palkinnon vuonna 1985, Eino Leinon palkinnon 1986, Ruotsin akatemian Suomi-palkinnon 1988 sekä Tollanderin palkinnon 1994.

Sinikka Vuola


Claes Anderssonin teokset: Ventil (1962), Som om ingenting hänt (1964), Staden heter Helsingfors (1965), Samhället vi dör i (1967), Det är inte lätt att vara villaägare i dessa tider (1969), Bli, tillsammans (1970), Bakom bilderna (romaani, 1972), Rumskamrater (1974), Den fagraste vår (1976), Jag har mött dem: runoja vuosilta 1962-74 (1976), Genom sprickorna i vårt ansikte (1977), Trädens sånger (1979), Tillkortakommanden (1981), Caféboken (antologia, 1981), En mänska börjar likna sin själ (1983), Under (1984), Vuoden viimeinen kesä : runoja vuosilta 1962-84 (1985), Mina bästa dagar (1987), Det som blev ord i mig: dikter 1962-87 (1987), Som lyser mellan gallren (1989), Huden där den är som tunnast (1991), Dikter från havets botten (1993), En lycklig mänska (1996), Runoja meren pohjalta : runoja vuosilta 1962 - 1993 (1996), En lycklig människa (1996), Pojat puhuvat pehmosia (antologia, 1996), Pojat lennättävät runon leijaa (antologia, 1997), Sanat että eläisimme (esseitä, 1998), Mina tolv politiska år: fragment, minnesbilder, drömmar (muistelmat, 2000), Dessa underbara stränder, förbi glidande (2001), Luova mieli (tietokirja, 2002), Det är kallt, det brinner (2003), Hulluudestamme ja hulluudestanne (tietokirja, 2004), Mania (näytelmä, 2004), Tidens framfart (2005), Saltomortal (romaani, 2006), Har du sett öknen blomma? : om skrivandets lust och vånda (tietokirja, 2006)


Herään ja uskon olevani taivaassa

Sataa lunta

New Yorkin viemäriverkostossa...

Kun olet kuollut...

Kuin ranta me harjoittelemme puh...

Kuka se oli joka...

Koko yön me puhuimme kuolemasta

Keskustelua öisellä verannalla

Minun syntyessäni Helsinki...

Andersson

Uusi teologia

Mutisee itsekseen

Huonetoverit

Kun ihminen särkyy

Patsasoppia peruskouluille

Isoäiti oli karvainen ja ironinen

Kuin mitään ei olisi tapahtunut