|
JUHANI AHVENJÄRVI CLAES ANDERSSON EVA-STINA BYGGMÄSTAR TOMAS MIKAEL BÄCK AGNETA ENCKELL MARTIN ENCKELL TUA FORSSTRÖM PENTTI HOLAPPA JOUNI INKALA RIINA KATAJAVUORI JYRKI KIISKINEN TOMI KONTIO JUKKA KOSKELAINEN LEEVI LEHTO HEIDI LIEHU RAKEL LIEHU LAURI OTONKOSKI MARKKU PAASONEN ANNUKKA PEURA MIRKKA REKOLA HENRIKA RINGBOM PENTTI SAARITSA HELENA SINERVO EIRA STENBERG ANNI SUMARI ILPO TIIHONEN SIRKKA TURKKA MERJA VIROLAINEN KJELL WESTÖ (ANDERS HED) |
 |
 |
 |
MERJA VIROLAINEN (s. 1962) on julkaissut neljä runokokoelmaa, Hellyyttäsi taitat gardenian (1990), Tervapeili (1995), Pilvet peittävät sisäänsä pilvet (2000) ja Olen tyttö, ihanaa! (2004). Virolaisen neljäs kokoelma oli ehdokkaana Runeberg-palkinnon saajaksi ja sille myönnettiin Yleisradion Tanssiva Karhu -runopalkinto.
Runojen lisäksi Virolainen on kirjoittanut kirjan shamanismista ja noituudesta sekä näytelmän Täyttymyskomedia (1993). Virolainen on tehnyt myös lukuisia suomennoksia, kääntänyt mm. Keatsia, Shelleyä, Dickinsonia ja intialaista nykyrunoutta.
|
 |
VASTAKOHTIEN ROSOISTA HANKAUSTA |
 |
 |
|
Uppoan kädet jalat hiukset kuplat ryöppynä vedenalaiseen maailmaan: merirokko krinoliineissaan pyörii rauhankokouksessa hitaita tanssiaisiaan, sinisimpukka puristaa tiukkaan leväpartaisen suunsa, kauhun tasapaino turvallisuus- ja yhteistyökokous, kiviurho räpyttää hapsikkaripsiään sätkin tekee kunniaa rakkolevän sadat vilkuttavat kädet
ja vesiskorpionihävittäjä kaartaa ajopuun takaa lietteen savupatsaat pöllyävät kilkkikranaattien jäljiltä Äänislinna Kollaa Summa lietepilvestä ilmestyy nuijapääkolonna kotilotankit ulpukanvarsitiellä ahvenvidan panssariesteet karvalehden piikkilanka aaltojen jäljet pohjalla kimaltava hiekka, kynttilöiden tuike hautausmailla meduusojen atomipommit malluaisohjukset sukellusvenesalakka: lienevätkö rantalepät tallella jos nousen pintaan, uimapatja, ruoholaukka, kivikko?
Uppoan, uppoan ruovikon tehtaanpiippujen sekaan pienet kivinyrkit kannattelevat ahdinpartabanderolleja hiukset liehuvat silmien eteen rauhanliike jokin sivelee itseään iholle saan käteen jotain kevyttä kuin lyijy, pelottaa: onko laituri vielä, onko västäräkki, neidonkorento?
|
|
|
 |
 Sain sinut vain yöksi
Jo katseesi saa lampeni juovuksiin
Leikin kauppaa
Seinälaudoituksen raoista
”Hän on voittanut maailman!”
Pakko hakata kivellä
Uppoan
Nyt painun, kohoan keulana minä
Autan aamutakkia isän ylle
Puusepän höylässä kihartuvat lastut
Vielä
Pullot kilajavat, särkyy laseja
Oli Gambina ratsunani
En ole hennonut siivota vinttiä
Mitä auttaa pitkittää, viipyä
Stumppasit roskikseen sydämeni
Karhupuisto
Lie finninaama Narkissos
Gurmee
Kuukautislaulu
Ruovikosta tuulasvene lipuu pimeään
Ystävä, vasten tahtoani
Monesko eromme tämä oli?
Hiljaa suhisten kuin hiekka
Suljen silmäni ja avaan taas
Oi selkä, läikehtivä pergamentti
Näinä päivinä ensi vuonna
Ei, ei hän vielä kasvanut
Jatkoilta muut kaikki lähtevät
Yöllä, valoisimpana aikana vuoro...
Juuriltaan tahtoisivat
Sano, järkeni, hyvästi
Minä olen viimeinen runo
Helsingissä ei ole neonvaloja
1.
Puhumalla läheltä luo
Mikään ei ole ollut
Kun kuovi laulaa
Äidin tuoksu on puuteria
Mummi, nostit silkkipaperiset
Syksyinen yö seisahtaa kun
Ujosti kiertyy itsensä ympäri
Nahkatakissa sydäntä vasten
Haikarankaulaa liukuvat sormet
|