SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

MERJA VIROLAINEN (s. 1962) on julkaissut neljä runokokoelmaa, Hellyyttäsi taitat gardenian (1990), Tervapeili (1995), Pilvet peittävät sisäänsä pilvet (2000) ja Olen tyttö, ihanaa! (2004). Virolaisen neljäs kokoelma oli ehdokkaana Runeberg-palkinnon saajaksi ja sille myönnettiin Yleisradion Tanssiva Karhu -runopalkinto.
Runojen lisäksi Virolainen on kirjoittanut kirjan shamanismista ja noituudesta sekä näytelmän Täyttymyskomedia (1993). Virolainen on tehnyt myös lukuisia suomennoksia, kääntänyt mm. Keatsia, Shelleyä, Dickinsonia ja intialaista nykyrunoutta.
VASTAKOHTIEN ROSOISTA HANKAUSTA
 

Uppoan 
      kädet jalat 
         hiukset 
    kuplat 
     ryöppynä 
 vedenalaiseen maailmaan:
merirokko krinoliineissaan 
   pyörii rauhankokouksessa 
        hitaita tanssiaisiaan,
 sinisimpukka puristaa 
  tiukkaan leväpartaisen suunsa, 
           kauhun tasapaino
   turvallisuus- ja yhteistyökokous,
kiviurho räpyttää hapsikkaripsiään 
 sätkin tekee kunniaa
   rakkolevän sadat vilkuttavat kädet

ja vesiskorpionihävittäjä 
             kaartaa ajopuun takaa
lietteen savupatsaat pöllyävät 
   kilkkikranaattien jäljiltä 
Äänislinna Kollaa Summa
lietepilvestä ilmestyy nuijapääkolonna 
  kotilotankit ulpukanvarsitiellä
         ahvenvidan panssariesteet 
             karvalehden piikkilanka
aaltojen jäljet pohjalla
 kimaltava hiekka, kynttilöiden tuike 
                    hautausmailla
  meduusojen atomipommit 
               malluaisohjukset 
   sukellusvenesalakka: 
lienevätkö rantalepät tallella 
          jos nousen pintaan,
           uimapatja, 
 ruoholaukka, kivikko?

Uppoan, uppoan 
ruovikon tehtaanpiippujen sekaan
 pienet kivinyrkit kannattelevat 
              ahdinpartabanderolleja
     hiukset liehuvat silmien eteen 
      rauhanliike
 jokin sivelee itseään iholle
saan käteen jotain kevyttä 
               kuin lyijy, pelottaa: 
    onko laituri vielä, onko
  västäräkki, neidonkorento?


Sain sinut vain yöksi

Jo katseesi saa lampeni juovuksiin

Leikin kauppaa

Seinälaudoituksen raoista

”Hän on voittanut maailman!”

Pakko hakata kivellä

Uppoan

Nyt painun, kohoan keulana minä

Autan aamutakkia isän ylle

Puusepän höylässä kihartuvat lastut

Vielä

Pullot kilajavat, särkyy laseja

Oli Gambina ratsunani

En ole hennonut siivota vinttiä

Mitä auttaa pitkittää, viipyä

Stumppasit roskikseen sydämeni

Karhupuisto

Lie finninaama Narkissos

Gurmee

Kuukautislaulu

Ruovikosta tuulasvene lipuu pimeään

Ystävä, vasten tahtoani

Monesko eromme tämä oli?

Hiljaa suhisten kuin hiekka

Suljen silmäni ja avaan taas

Oi selkä, läikehtivä pergamentti

Näinä päivinä ensi vuonna

Ei, ei hän vielä kasvanut

Jatkoilta muut kaikki lähtevät

Yöllä, valoisimpana aikana vuoro...

Juuriltaan tahtoisivat

Sano, järkeni, hyvästi

Minä olen viimeinen runo

Helsingissä ei ole neonvaloja

1.

Puhumalla läheltä luo

Mikään ei ole ollut

Kun kuovi laulaa

Äidin tuoksu on puuteria

Mummi, nostit silkkipaperiset

Syksyinen yö seisahtaa kun

Ujosti kiertyy itsensä ympäri

Nahkatakissa sydäntä vasten

Haikarankaulaa liukuvat sormet


 
Kokoelmasta Olen tyttö, ihanaa!, 2003.