SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

MERJA VIROLAINEN (s. 1962) on julkaissut neljä runokokoelmaa, Hellyyttäsi taitat gardenian (1990), Tervapeili (1995), Pilvet peittävät sisäänsä pilvet (2000) ja Olen tyttö, ihanaa! (2004). Virolaisen neljäs kokoelma oli ehdokkaana Runeberg-palkinnon saajaksi ja sille myönnettiin Yleisradion Tanssiva Karhu -runopalkinto.
Runojen lisäksi Virolainen on kirjoittanut kirjan shamanismista ja noituudesta sekä näytelmän Täyttymyskomedia (1993). Virolainen on tehnyt myös lukuisia suomennoksia, kääntänyt mm. Keatsia, Shelleyä, Dickinsonia ja intialaista nykyrunoutta.
VASTAKOHTIEN ROSOISTA HANKAUSTA
”Hän on voittanut maailman!” 

I

Jeesusu teutaroi pihalla, kieppuu
ympäri ympäri, ei päätä ei häntää, 
riehuu silmät kaivonrenkaina,
viinan kimmellys katseessa.

Suusta pärskyy vaahtoa, nuijapäitä, kutuhuttua,
jalka vispaa käyntiin näkymätöntä mopoa.
”Mie en piä pölyesterii! villasarkaa                                     
                                     olla pittää” - 
     riisuu housut, pyllistää, 
taivas pilkistää kakkareiästä.

Jeesusu vapisee palelee, vaikka on helle, 
  hien heinäntuoksu, kärpäset. 
Hän on herättänyt itsensä kuolleista, 
     polvistuu laupeudelta turvassa
                 saveen kylpemään,
nostaa lehmän sontakakun kypäräksi
tuhkanvalkeille hapsilleen.

Jeesusu tulee pilvissä, sittenkin,
  kaulaa humussa ja sumussa 
                pulloa, morsiantaan, 
  vetää henkeä, autuas, kiittää, kumartaa 
kaikkia jotka näkivät 
vaivaa hänen päänsä menoksi:
hänet lähetettiin etulinjaan, 
               Kuolemajärvelle,
heti ensimmäisenä päivänä.
Nyt hän näkee ympärillä 
           pelkkiä vanjoja enää,
     taivaallisen sotajoukon:
on Jeesusu piirittänyt Jeesusun.


II

Jeesusu tuijottaa silmät ristissä kättään: 
höyhen, kourallinen kiviä.
Mihin liljaan, ruusuun 
           voisi päänsä kallistaa,   
      mihin pimeään,
jotta pääsisi kätköön itseltään?

Uupumus uupumukselta hän käy
sänkyyn käsipeilin kanssa:
Peiton alle pujahtaa jänis 
                                   suovilla sananjalka puhuri,
     korpit kokoontuvat kainaloon, takiaiset 
            hiiret ketut haavanlehdet 
                               ututihku 
      kultasade nokkoset. 
Hän pitää perhosista lukua,   
kuuntelee pääskysenpoikasta, 
miten se ääntää unessaan: yks yks yks,
ei erota Jeesusua itsestään.

Hän ainoana ei saa unta,
käpertyy, kiusattu, itsensä ympäri, 
antaa minulle kätensä.


III

Ja Jeesusu antaa näkyä 
ihmeitä ja merkkejä, 
komeleontti, kameetta, 
paljujen, vetten pauhina,
   verta ja tulta ja savupatsaita,
  pikkukiviä västäräkkejä kanoja 
              mummin kamarinikkunassa 
                                                   oravan:

hän on temmannut minut syliin,
   tanssii kieppuu nauruni huutoni 
                     rintaansa vasten,
  kieppuu pyörii pyörittää
vie puutarhan mennessään,
       leijonankidat kellarinoven navetan 
                     myyränkolot iirikset 
   kasvimaan 
            punajuuret sipulit 
                       kaaliperhoset,
vie pyykit narulta 
             mekkoni shortsini 
      villiviinin 
                  orapihlajan,
kuokkavieras, vapahtaja, syys:

Hänen ilonsa 
 on pujotettu hämähäkin silkkirihmaan, 
                         ilonsa, murheensa,
 kuka tahansa 
   on hänen isänsä, ei tule 
   hullua hurskaammaksi. 
”Sie piä hänt pystys!
Mie tuun taas joku päivä uuvestaa!”


Sain sinut vain yöksi

Jo katseesi saa lampeni juovuksiin

Leikin kauppaa

Seinälaudoituksen raoista

”Hän on voittanut maailman!”

Pakko hakata kivellä

Uppoan

Nyt painun, kohoan keulana minä

Autan aamutakkia isän ylle

Puusepän höylässä kihartuvat lastut

Vielä

Pullot kilajavat, särkyy laseja

Oli Gambina ratsunani

En ole hennonut siivota vinttiä

Mitä auttaa pitkittää, viipyä

Stumppasit roskikseen sydämeni

Karhupuisto

Lie finninaama Narkissos

Gurmee

Kuukautislaulu

Ruovikosta tuulasvene lipuu pimeään

Ystävä, vasten tahtoani

Monesko eromme tämä oli?

Hiljaa suhisten kuin hiekka

Suljen silmäni ja avaan taas

Oi selkä, läikehtivä pergamentti

Näinä päivinä ensi vuonna

Ei, ei hän vielä kasvanut

Jatkoilta muut kaikki lähtevät

Yöllä, valoisimpana aikana vuoro...

Juuriltaan tahtoisivat

Sano, järkeni, hyvästi

Minä olen viimeinen runo

Helsingissä ei ole neonvaloja

1.

Puhumalla läheltä luo

Mikään ei ole ollut

Kun kuovi laulaa

Äidin tuoksu on puuteria

Mummi, nostit silkkipaperiset

Syksyinen yö seisahtaa kun

Ujosti kiertyy itsensä ympäri

Nahkatakissa sydäntä vasten

Haikarankaulaa liukuvat sormet


 
Kokoelmasta Olen tyttö, ihanaa!, 2003.