SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

MERJA VIROLAINEN (s. 1962) on julkaissut neljä runokokoelmaa, Hellyyttäsi taitat gardenian (1990), Tervapeili (1995), Pilvet peittävät sisäänsä pilvet (2000) ja Olen tyttö, ihanaa! (2004). Virolaisen neljäs kokoelma oli ehdokkaana Runeberg-palkinnon saajaksi ja sille myönnettiin Yleisradion Tanssiva Karhu -runopalkinto.
Runojen lisäksi Virolainen on kirjoittanut kirjan shamanismista ja noituudesta sekä näytelmän Täyttymyskomedia (1993). Virolainen on tehnyt myös lukuisia suomennoksia, kääntänyt mm. Keatsia, Shelleyä, Dickinsonia ja intialaista nykyrunoutta.
VASTAKOHTIEN ROSOISTA HANKAUSTA
 

Ystävä, vasten tahtoani
annoin sinulle surun,
vaan yhä suru asuu
minunkin rinnassani -
en saata surujamme lieventää:
hyväillessä raatelin
jumalnopein sormin
riisuimme toisiltamme entisen.
Olisinko herjannut intohimoa?
Häpäissyt sen minkä rakastin?
Ennen, ystävä, sinut unohdin,
kun halu aukesi
pienenä suutaivaana
pitkänä kaistaleena
pehmoista kalliota:
aamuun asti loistain kasvoimme,
kastaduimme ykseyden lähteessä!
Sinun surusi
asuu myös minun rinnassani.
ystävä, kuukausia yksinäisessä vuoteessa
levotta vääntelehdin, vapisin,
kun luottamukseltasi salaa
uskoin kuvitelman riittävän.
Sinä hänen käsivarsillaan,
minä samaa halutessa
halusin pelkkää rikosta!
Yö, yöltä heikkenin.
raskaana olin
sinun surustasi.

Suren minäkin suruasi,
vaan katua en voi, en hävetä:
rakkaus valaisi sisimpäni,
sokaisi säälin -
sen käskystä kun nauttii,
nauttii armotta.
Ystävä, sinä annoit lohdun
yksinäisyyteen,
vaan rakkaus antoi miehen
vielä autiompaan - naiseuteen.
Ystävyydestäsi annoin sinulle uskon,
uskon helvettiin:
sinne olen valmis minäkin,
jos rakkaus käskee niin.


Sain sinut vain yöksi

Jo katseesi saa lampeni juovuksiin

Leikin kauppaa

Seinälaudoituksen raoista

”Hän on voittanut maailman!”

Pakko hakata kivellä

Uppoan

Nyt painun, kohoan keulana minä

Autan aamutakkia isän ylle

Puusepän höylässä kihartuvat lastut

Vielä

Pullot kilajavat, särkyy laseja

Oli Gambina ratsunani

En ole hennonut siivota vinttiä

Mitä auttaa pitkittää, viipyä

Stumppasit roskikseen sydämeni

Karhupuisto

Lie finninaama Narkissos

Gurmee

Kuukautislaulu

Ruovikosta tuulasvene lipuu pimeään

Ystävä, vasten tahtoani

Monesko eromme tämä oli?

Hiljaa suhisten kuin hiekka

Suljen silmäni ja avaan taas

Oi selkä, läikehtivä pergamentti

Näinä päivinä ensi vuonna

Ei, ei hän vielä kasvanut

Jatkoilta muut kaikki lähtevät

Yöllä, valoisimpana aikana vuoro...

Juuriltaan tahtoisivat

Sano, järkeni, hyvästi

Minä olen viimeinen runo

Helsingissä ei ole neonvaloja

1.

Puhumalla läheltä luo

Mikään ei ole ollut

Kun kuovi laulaa

Äidin tuoksu on puuteria

Mummi, nostit silkkipaperiset

Syksyinen yö seisahtaa kun

Ujosti kiertyy itsensä ympäri

Nahkatakissa sydäntä vasten

Haikarankaulaa liukuvat sormet


 
Kokoelmasta Tervapeili, 1995.