SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

MERJA VIROLAINEN (s. 1962) on julkaissut neljä runokokoelmaa, Hellyyttäsi taitat gardenian (1990), Tervapeili (1995), Pilvet peittävät sisäänsä pilvet (2000) ja Olen tyttö, ihanaa! (2004). Virolaisen neljäs kokoelma oli ehdokkaana Runeberg-palkinnon saajaksi ja sille myönnettiin Yleisradion Tanssiva Karhu -runopalkinto.
Runojen lisäksi Virolainen on kirjoittanut kirjan shamanismista ja noituudesta sekä näytelmän Täyttymyskomedia (1993). Virolainen on tehnyt myös lukuisia suomennoksia, kääntänyt mm. Keatsia, Shelleyä, Dickinsonia ja intialaista nykyrunoutta.
VASTAKOHTIEN ROSOISTA HANKAUSTA
 

Monesko eromme tämä oli?
Joka kerta yhtä harvinainen,
sydämen savunsini
yksin liikuttaa verta.
Eivät lyriikkaa nämä säkeet
vaan julmuutta,
yksi askel itsemurhasta
vaihtaa elämäänsä säkeisiin,
hämärä vaihtokauppa:
soitan itseäni.
Kuinka kauan tällä kertaa?
Talvi se tuoksuu ruusussa niin ihanasti:
en ilman erojamme osaa kirjoittaa,
sinua en kaipaa,
vaan ilman kaipausta
kadotan ääneni.

Niin hyväilyssä kuolema ja yksinäisyys
synnyttivät totuuden,
vaan sekin valahti olkapäältä
että saisin mitä on.
En kaipaa pieniä valojasi:
kannat niitä kuin kilpiä.

Miten monesti erosit minusta!
Ei Sudenmorsian kaipaa laulajaa
siiviläksi puhkotulle ruumiilleen:
valo katsoo sinuun sydämen kohdalla,
Pohjantähti kuolaisten pilvien takaa.
Monesko on eromme? En tiedä
säveliä turhasta laulusta,
jossa saan kaiken
kuin itseni.


Sain sinut vain yöksi

Jo katseesi saa lampeni juovuksiin

Leikin kauppaa

Seinälaudoituksen raoista

”Hän on voittanut maailman!”

Pakko hakata kivellä

Uppoan

Nyt painun, kohoan keulana minä

Autan aamutakkia isän ylle

Puusepän höylässä kihartuvat lastut

Vielä

Pullot kilajavat, särkyy laseja

Oli Gambina ratsunani

En ole hennonut siivota vinttiä

Mitä auttaa pitkittää, viipyä

Stumppasit roskikseen sydämeni

Karhupuisto

Lie finninaama Narkissos

Gurmee

Kuukautislaulu

Ruovikosta tuulasvene lipuu pimeään

Ystävä, vasten tahtoani

Monesko eromme tämä oli?

Hiljaa suhisten kuin hiekka

Suljen silmäni ja avaan taas

Oi selkä, läikehtivä pergamentti

Näinä päivinä ensi vuonna

Ei, ei hän vielä kasvanut

Jatkoilta muut kaikki lähtevät

Yöllä, valoisimpana aikana vuoro...

Juuriltaan tahtoisivat

Sano, järkeni, hyvästi

Minä olen viimeinen runo

Helsingissä ei ole neonvaloja

1.

Puhumalla läheltä luo

Mikään ei ole ollut

Kun kuovi laulaa

Äidin tuoksu on puuteria

Mummi, nostit silkkipaperiset

Syksyinen yö seisahtaa kun

Ujosti kiertyy itsensä ympäri

Nahkatakissa sydäntä vasten

Haikarankaulaa liukuvat sormet


 
Kokoelmasta Tervapeili, 1995.