|
 JUHANI AHVENJÄRVI
CLAES ANDERSSON EVA-STINA BYGGMÄSTAR TOMAS MIKAEL BÄCK AGNETA ENCKELL MARTIN ENCKELL TUA FORSSTRÖM PENTTI HOLAPPA JOUNI INKALA RIINA KATAJAVUORI JYRKI KIISKINEN TOMI KONTIO JUKKA KOSKELAINEN LEEVI LEHTO HEIDI LIEHU RAKEL LIEHU LAURI OTONKOSKI MARKKU PAASONEN ANNUKKA PEURA MIRKKA REKOLA HENRIKA RINGBOM PENTTI SAARITSA HELENA SINERVO EIRA STENBERG ANNI SUMARI ILPO TIIHONEN SIRKKA TURKKA MERJA VIROLAINEN KJELL WESTÖ (ANDERS HED) |
 |
|
 |
MERJA VIROLAINEN (s. 1962) on julkaissut neljä runokokoelmaa, Hellyyttäsi taitat gardenian (1990), Tervapeili (1995), Pilvet peittävät sisäänsä pilvet (2000) ja Olen tyttö, ihanaa! (2004). Virolaisen neljäs kokoelma oli ehdokkaana Runeberg-palkinnon saajaksi ja sille myönnettiin Yleisradion Tanssiva Karhu -runopalkinto.
Runojen lisäksi Virolainen on kirjoittanut kirjan shamanismista ja noituudesta sekä näytelmän Täyttymyskomedia (1993). Virolainen on tehnyt myös lukuisia suomennoksia, kääntänyt mm. Keatsia, Shelleyä, Dickinsonia ja intialaista nykyrunoutta.
|
|
 VASTAKOHTIEN ROSOISTA HANKAUSTA |
|
|
|
Äidin tuoksu on puuteria,
haapojen havinaa jokipenkalla,
heinäkuun illan rusotus vastarannalla.
Jonain päivänä joku kysyy
ja minä vastaan:
En tuntenut häntä,
katselin vain haurassiipisiä
jokiperhosia, hyönteisiä
miten ne lepattivat
mummilan ikkunoita vasten.
|
|
|
|
  Sain sinut vain yöksi
Jo katseesi saa lampeni juovuksiin Leikin kauppaa Seinälaudoituksen raoista ”Hän on voittanut maailman!” Pakko hakata kivellä Uppoan Nyt painun, kohoan keulana minä Autan aamutakkia isän ylle Puusepän höylässä kihartuvat lastut Vielä Pullot kilajavat, särkyy laseja Oli Gambina ratsunani En ole hennonut siivota vinttiä Mitä auttaa pitkittää, viipyä Stumppasit roskikseen sydämeni Karhupuisto Lie finninaama Narkissos Gurmee Kuukautislaulu Ruovikosta tuulasvene lipuu pimeään Ystävä, vasten tahtoani Monesko eromme tämä oli? Hiljaa suhisten kuin hiekka Suljen silmäni ja avaan taas Oi selkä, läikehtivä pergamentti Näinä päivinä ensi vuonna Ei, ei hän vielä kasvanut Jatkoilta muut kaikki lähtevät Yöllä, valoisimpana aikana vuoro... Juuriltaan tahtoisivat Sano, järkeni, hyvästi Minä olen viimeinen runo Helsingissä ei ole neonvaloja 1. Puhumalla läheltä luo Mikään ei ole ollut Kun kuovi laulaa Äidin tuoksu on puuteria Mummi, nostit silkkipaperiset Syksyinen yö seisahtaa kun Ujosti kiertyy itsensä ympäri Nahkatakissa sydäntä vasten Haikarankaulaa liukuvat sormet
|
