Sain sinut vain yöksi,
silmänräpäykseksi, pariksi.
Senkin vain leikimme 
kotia varjojemme kanssa, 
minkä se kesti,
pelko painautui kainaloon,
yksinäisyys rakasteli minua.

Niin tulin siunattuun tilaan: 
kannan lasta sinulle, kipua.
Nuku sinä, nuku, 
minkä yötä kestää,
niin et kuule, kuinka se varttuu, 
soi jo isona lantion kaikukopassa,
vahvistuu, pikku prinsessamme,
huutaa kylkiluuni kruununa,
suu ammollaan kuin taivas,
imee lävitseni kaiken 
mitä kuulen, näkee mitä näen,
kasvaa, oppii elämään.