Koira nukkuu ruudullisten ikkunaverhojen takana.
Se nukkuu jo sadatta vuottaan.
Ja nukkuu rakas sydän.
Sitä ei enää herätä uni, ei enteet, eivät
lopullisesti lähteneet vainajat.
Ehkä minä yksin, minun muistini vain.
Mutta me unohdumme nyt, on lyönyt
lumen armollinen kello.
Talvi ajaa kaiken yllä, sen ihmeelliset
kumaraiset metsät, talven valtakunnat.
Vain lumi valittaa ja soi, huutaa myrsky:
koko konsertto
rakkaalle sydämelle