Ja taivaalla tumma pilvi kuin hento poika,
joka aikoo naimisiin.
muutenkin pilveä lappaa kuin vinoa hammasta.
Jumalani, miten me ajoimme, tien varsilla
humisivat sukulaiset kuin tyhjät holkit,
vaahto roiskui tähdistä, taivas
kuin pullon pohja, ohitse viheltää
yksi ainoa pellon kokoinen paali.
Me ajoimme sen Suuren Karjun taloon,
meillä oli kiire: tohtori, tohtori
jänis sairastaa.
Kauhea häkä sen karjun talossa,
se sorvasi vaimonsa seinään:
yksi heilahdus ja kaksi varjoa vain.
Siksi sen lantiot hajosivat, levisivät
kosmiseen sammakkoasentoon.
Sen tuska nousi taivaisiin, värisytti
kattotuolit ja ruoteet, sammutti tähdet.
Sen tuskan rinnalla, Jumalani, on puheesi
kuin tuhruinen höyhen vain.