Liu’umme puolenpäivän tarjottimella,
hiihdämme, pujottelemme pilvilakeuksilla.
Lentokoneen siivessä lukee: Älä astu
tämän alueen ulkopuolelle,
ei tulisi mieleenkään, sen lupaan,
on sitä paitsi kylmä, -65°C.
Räkä valuu, otan pernaruttonäytteen
nenästäni, kaipaan sinua! edes
tulipalopakkasessa en pysty
keskittymään siihen mitä on,
olemaan siellä missä olen.
Korkeuksissa

olemme epäilemättä
vähintään 11 880 metriä.
Tuo pilvi on poikkeuksellisen pitkä
berberiksi, päälaki hipoo taivaan
valkoisia enkeleitä. Niin
se on yöllä tähtitaivas,
siitä on oltava kiitollinen,
jos vielä kaiken huipuksi ei olisi
kiitollinen, mitä siitä seuraisi?
Eurooppa makaa höyhenpeiton alla
väsyneenä niihin jotka tulevat
taivaasta, kirkkaalta, salamat
pilvien kylkiluut iskevät alas
jumalaiseen näytelmään.

Vaikene, vaikene ensyklopedia.
Käsitteet polttavat korviasi
kun et tiedä mitä niiden takana on,
kiitollisuus, vapaus, rakkaus. Viattomuus
on valkoinen talo ja tyhjä pullo,
joko viisastuit. Maalaismaisema
ylhäältäpäin kalju mokkatakki,
koinsyömä täytetty poro, mitä tästä
kuvasta vielä puuttuu. Suihkukoneiden
vanojen varjot vetävät ruksin
sen yli.

Maa on aina ollut kasvien peitossa
ja simpukoiden kuorruttama. Ihmekö tuo
jos muutama niistä säilyy, ikuistuu kiveen
tai pihkaan, marmoriin, pehmeään.
Mutta onko mahdollista
että yksikään annos spagetti Bolognesea
missään olosuhteissa säilyy?
Vuoret kasvavat karhuntaljaa,
sitten tuhkautuvat,
romanttiset rannat kivettyvät,
viestit katoavat puhelinvastaajasta,
mutta hennoimmista sattumanvaraisin
säilyttää muotonsa, joutuu jäämään,
liikuttaa mieliä, asetetaan näytteille,
saa sattumalta arvonsa,
mielekkään ytimen.

Graniitti häilyy.
Ihminen haluaa tietää
tarkan sijaintinsa, arviolta
sormituntumalta
peruskallion, ja miten kauan
sormea voi pitää kynttilänliekissä
ennen kuin se palaa -
ja jos alapuolella on kiveä
niin onko yläpuolella? ja mikä
meteori putoaisi juuri minun
päähäni, jos eläisin kyllin kauan? ja
olenko jo elänyt yli sen hetken, jolloin
minun olisi pitänyt kuolla?
ja puskenko pääni
harmaan graniitin läpi
vielä hautausmaallakin.

Mutta tässä on pinta, johon
ei tule säröä: horisontti.
Voitte valita vapaasti
mielivaltaisen pisteen
mistä tahansa paikasta maapallolla,
ja tulette huomaamaan että kaikki
katseet kohdistuvat lopulta siihen.
Ennen sitä ne kuitenkin suorittavat
käsittämättömän monimutkaisen
kuviotanssin koordinaatiston
neljällä ulottuvuudella.

Katselen ovaalista ikkunasta
miten saavumme maaliin.
En ole ollenkaan liikuttunut.
Auringossa ylhäältäpäin katsottuna
kaupungit ovat peilimurskaa, josta
muistot heijastuvat vääristyneinä.
Puristat kätesi nyrkkiin
hyväilet tyhjyyttä.
Kuolleiden olisi syytä
itkeä elävien puolesta
eikä päinvastoin