Kun puhuu naisista on mainittava Sapfo. Minä näen Sapfon pyylevän rouvamaisena, opettamassa suojateilleen mikä on soveliasta ja mikä ei; ja haikeana rouvana sitten, katsomassa miten tanssivat tytöt tallaavat ruohon rakkaan alttarin ympäriltä. Tytöt, liian rakkaat että heitä voisi kieltää sitä tekemästä, tytöt joiden aika ei ole vielä koittanut, tytöt jotka hätäilevät.

Toisena hetkenä kiroan itseäni: olen väärässä Sapfon suhteen! Sapfo on laiha ja hento ja suurisilmäinen ja herättää suojelemisenhalua kunnes näkyy että hänen suunsa on tiukka vaikka äänensä kaunis, ja hän saattaa olla vaarallinen kiivastuessaan. Hänen lausumansa tuomiot ovat ylivoimaisia: "Sallithan että nostan purjeeni ja seilaan seilaamaan seitsemää merta ja ryöväämään yhdeksää mannerta. Tiedäthän, ettei minun nälkääni mikään tyydytä - ei edes vaatimattomat olot, vähään tyytyminen, karkea leipä, vesi, mitätön puoliso, vähälahjaiset lapset (salli minun valita lapseni itse, kiitos!) - vähäpätöisyys ja tuntemattomuus jälkipolvien silmissä, sitä kirkkaampi marttyyriuden kruunu, sen!"