SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

ANNI SUMARI (s. 1965) on julkaissut toistaiseksi kymmenen teosta, enimmäkseen runoja. Esikoisteos Matkakertomuksia pimeydestä ilmestyi vuonna 1986. Sumari sai vuonna 1998 Yleisradion Tanssiva Karhu –palkinnon. Hänen runojaan on käännetty tähän mennessä 12 kielelle. Hän toimii vapaana kirjailijana ja kääntäjänä, hän on kääntänyt mm. Samuel Beckettiä ja Robert Antonia. Viimeisin kokoelma Vuodet vetten päällä (2003).
HEMPEILEMÄTÖN AJATUSRUNOILIJA
Kiteytyminen I-III 

I

Rakkauden kohde on aina nainen.
Myös silloin, kun se on mies!
Feminiininen aurinko nousi lentokoneeseen:
Issoria Disa, Pekingin ja Moskovan välillä.

Muistin maantiede
sisältää enemmän ihmisiä kuin paikkoja
ja enemmän hetkiä kuin ihmisiä.
Näen Issoria Disan lentävän tuulessa,
joka erottaa Pekingin Moskovasta,
julmailmeisenä, kädet tuulen puuskassa,
tuoksuen hotellin saippualta.

Ränsistyneen katseesi omenapuiden keskellä.
Näen meidät kohteliaiksi pakotettuina, juorujen uhreina.
Ihosi täynnä pieniä verestäviä silmiä
kuin viinimarjapensas ennen variksia.

Vuorien valkoraitaiset tiikerit
varjostivat meitä iltaan asti.
Rakkaus seurasi muinaisella kauppatiellä
yhtä nuhruisena kuin me, suu ammollaan,
pölyä viistäen, haavat märkien.

Retkemme kide jäi välitilaan,
jähmettyi ikuisiksi ajoiksi siihen,
missä aurinko nousi lentokoneeseen.
Maa pyöri alla - Issoria Disa läimäytti vesipalloa
tusinalla valoisalla sormella.

Rakkaus nousi lentokoneeseen,
nojautui ujosti samaan tuolinselkämykseen,
pelkäsi pyörtymistä, kiinnitti turvavyöt.
Kun rakkaus ujuttautui lähietäisyydelle -
pyöreän ikkunan maisemahionnassa
vuorijono punoutui lakanaköydeksi
ja väreili pois.

Tunne muuttui sanoiksi ja kiitti
ja sanoi ettei koskaan unohda.
Tämä kide on ylen ihana.


II


Ihminen on loputtoman sitkeä
kuin lihakeitto, jota katkerat paimentolaiset
tarjosivat matkustajille tienposkessa
kostonkierteen takamailla.
He eivät vielä pitäneet vieraita elinkeinona.
He olivat jo kadottaneet autiomaan jäljet,
vuoren rinteen kaviot, menettäneet
ratsastajan, joka kauan kulki heidän edellään.

Levottomassa kylässä näimme, miten syyllinen ammuttiin.
Viattomuus roiskui maantielle päänkuoren reiästä.


Luoti on lennossa sinua kohti 
muttei vielä saavuttanut kohdettaan
eikä saavuta, jos kilpikonna pysyy edellä Akhilleusta


III


Tästä emme pääse ikinä.
En muista kaupungin nimeä -
tunnit valaisivat kellon sillalla ihmishahmoisina.
Pimeys poltti otsaa raudalla
ja keskiyöllä ilmestyi Kuolema.

Kellot soivat yhtä aikaa kaikkialla, 
myös Grönlannissa ja Filippiineillä
missä en ole koskaan käynyt.
Kellonääni korvaa hyvin äänemme,
kellonkielen väsymätön pieni klitoris
hyvittää lihan heikkouden -
ainoalla uskollaan kellot todistavat uskoamme.

Kellot sanovat sen mitä emme:
paljaiden, vastakuoriutuneiden pöllönpoikasten
veri minun verestäni, niiden nälkä nälästäni,
arvottomuus minun arvostani, huuto huudostani.
Meidät korvataan toisillemme kuitenkin 
enemmin tai myöhemmin.

Sinun nuoruutesi kellonsillalla
vaeltaa ihmishahmoisena, pitelee kaiteista.
Pidennä veitsenterää askelillasi
kävellen sitä pitkin.

Kellonääniä on pinnallisia ja syviä niin kuin vakaumuksia
Ja toiset, sävel säveleltä
Pääsevät syvemmälle sinne, minne tunnit heittäytyvät.
Toisten jalka nousee helposti,
toisiin rytmi tarttuu kuin kärpäspaperi,
toiset sietävät tiheämpiä iskuja kuin toiset.

Tunnit äkkiä rinnakkain samalla tasanteella,
sylkien ääniä korkeudesta.
Yliminäsi taivaallinen orpolapsi kirkaisee.
Sinun edestäsi lokki rääkäisee, taivas peittyy peitinvillaan.
Kaikki ikäkaudet ovat läsnä.

Paluu kiteeseen, joka ankkuroitui maatakiertävälle radalle.
Vain sinun
on tahtominen ja voiminen,
mielikuvitus, sen rajat ja muisti,
jonka vajavaisuutta on helppo täydentää,
yhden säikeen ympärille entisöidä kallis gobeliini.
Sinun ovat suu ja teko ja elämänlanka,
jota pienet hammaskalusi nautiskellen jyrsivät.

Maatakiertävältä radalta voit todeta:
et ratkaise ihmisen arvoitusta,
vaikka hän esittää sen yhä uudestaan.
Rakkaus seuraa jälkiämme muinaisella tiellä
yhtä nuhruisena, suu ammollaan,
pölyä viistäen, haavat märkien.

Sinun nuoruutesi kellonsillalla.
Kattiloiden, kolmansien palkintojen pronssi
karvastelee ihollasi.
Jäätyneellä radalla,
maatakiertävällä radalla
aamurusko nousee jälleen lentokoneeseen.


Omaelämäkerta

Taivas, Sveitsin ilmatila, 30.12...

On aamu, haukat metsästävät

Taiteilijajuna

Juhla

Ihmiset

Linnut

Ei leikkaa lehti /ei huone hiljene

Mieli ei milloinkaan kosketa kal...

Kiteytyminen I-III

Jokaisella sukupolvella on mesta...

Katselet murtuneiden tekoja

Jäätynyt puutarha odottaa uutta...

Kun puhuu miehistä

Minun elämäni Sapfo

Selviytyjä

Tekaistu historia: meritaistelu

Vaarojen lävitse

URWRYT


 
Kokoelmasta Mitta ja määrä, 1998.