SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

ANNI SUMARI (s. 1965) on julkaissut toistaiseksi kymmenen teosta, enimmäkseen runoja. Esikoisteos Matkakertomuksia pimeydestä ilmestyi vuonna 1986. Sumari sai vuonna 1998 Yleisradion Tanssiva Karhu –palkinnon. Hänen runojaan on käännetty tähän mennessä 12 kielelle. Hän toimii vapaana kirjailijana ja kääntäjänä, hän on kääntänyt mm. Samuel Beckettiä ja Robert Antonia. Viimeisin kokoelma Vuodet vetten päällä (2003).
HEMPEILEMÄTÖN AJATUSRUNOILIJA
Taiteilijajuna 

Olenko puistossa vai ratapihalla?
Ihmiset kuin puita, puut kuin ihmisiä,
penkit penkkejä. 

Ylitän ratapihan suoristetun muurahaispesän,
kuhisevan ja aukottoman kuin lammenpinta.
Ajatuksissani potkaisen latvasta pudonnutta
puun sammaloitunutta kalloa.

Ruosteiset puut kohahtavat
ylös kiskomerestä. 
Matkustan junassa
ja näen ikkunasta kuin näkisin unta.
Ratakiskot ylittävät kieliä ja muureja
mutta eivät kulttuurieroja nekään:
raideleveydet vaihtelevat, ja silloin
täytyy vaihtaa junaa. 

Maisema puristuu tuubista
junan ikkunoiden edessä,
juna on lyhyt mutta maisema pitkä.
“Ystävät, meidät on koottu yhteen...”
Maisema lyhentää välimatkoja,
taide voi lyhentää välimatkoja,
juna lyhentää välimatkoja. 

Junan ikkunasta näen:
kuolleet makaavat rannalla
ottamassa varjoa. 

On helpompaa kohdata
äkillinen hulluus taiteessa
kuin rannalla. 
Maisematuubista puristuu varjo, joka ennustaa:
“Ennemmin kuin voit uskoa
olet hourujen hoitolassa minun kanssani.
Surrealismit ja kubismit joilla terveet huvittelevat
alkavat kauhistuttaa sinua,
menetät taiteen nautinnon.
Fiktio lävistää maailman, jonka selittämättömyyttä
selitti. Uuden selityksen löydät minun kanssani
sieltä, missä olemme kahden”. 
 En aio jäädä kahden 
varjon kanssa. Juna pysähtyy hetkeksi,
lamppujen keltaiset fetsit
kilisevät hiljaa, syttymäisillään täyteen loistoonsa,
särkymäisillään kylmässä ilmassa. 

Lamput valaisevat kätköjä,
valokiilat kohdistuvat salaisuuksiin.
Aarteisiin: absoluutteja, trilobiitteja
ja sineriaaneja. 
Tahaton, kirjaamaton kyynel
jättää ruumiin, löytää muodon
ja vierii kohti painovoimaa. 

Takorautainen penkki
lainehtii seisakkeella. 
Erotan lankunpäässä vuosirenkaat, 
väläykseltä kasvun suunnan:
keskuksesta ulospäin
kuin alkuäänen notaatio.

Kuu vuotaa hunajaa,
näkee junan läpi,
tahraa nukkujien kasvot.
Kuolleet makuuvaunuissa 
pelkäävät varjoja. 

Näen unta, että minut 
ammutaan junassa. 
Vaihdan paikkaa
ja tulen ilmoittamaan sinulle,
että olen kuollut.
Sinä et usko. 

Piparmintturaitainen juna väreilee
veden möhkäleen pinnalla. 
Aallot nousevat, ajautuvat rantaan
kuin eivät olisi missään käyneetkään.
Muina miehinä rantautuvat 
kuin rantaa ei olisikaan. 

 Vesi liikkuu kuin puunlatva. 
Suomukyljet mörisevät syvänteissä,
tiedottomat, langenneet linnut. 
Tarkkaavaisuuteni kelluu juuri nyt
aivan veden pinnassa. 
Kaikki epäolennainen olisi 
niin herkän havaintokyvyn tuhlausta,
niin tarkaksi hiotun, kauas viritetyn,
tarkennetun teleskoopin.
Niin suurisilmäisen
verkon. Niin kaukaisen
saaliin. 
Voisiko niin herkän havaintokyvyn
käyttää hyödyllisesti, ystävien,
hyvien ihmisten hyväksi?
Ei voi käyttää, ei
sitä mihinkään voi käyttää. 

Aamulla, junan pysähtyessä
on helppoa kävellä rannalla,
hiekattomalla rannalla.
Veden pitkäselkäinen peto
yltää saaresta saareen. 
Veden selkärangan nikamissa
pyörähtelee huoleton vene,
airojen kovat kädet silittävät
veden kylkiviivoja.
Matkustajat tapaavat rannalla
pyyhkeet ympärillään, 
ranta rullaa punaisen maton
heidän alleen. 
Vatsat vastakkain 
ihmiset makaavat rannalla
ja puhuvat helpointa kieltä. 

Maisema lähentää ihmisiä
taide lähentää ihmisiä
juna lähentää ihmisiä.
Liian totta ollakseen hyvää,
muuta päämäärää ei ole,
jokin taivaallinen kuolaa hallitsemattomasti
ylitsemme makeaa nestettä.


Omaelämäkerta

Taivas, Sveitsin ilmatila, 30.12...

On aamu, haukat metsästävät

Taiteilijajuna

Juhla

Ihmiset

Linnut

Ei leikkaa lehti /ei huone hiljene

Mieli ei milloinkaan kosketa kal...

Kiteytyminen I-III

Jokaisella sukupolvella on mesta...

Katselet murtuneiden tekoja

Jäätynyt puutarha odottaa uutta...

Kun puhuu miehistä

Minun elämäni Sapfo

Selviytyjä

Tekaistu historia: meritaistelu

Vaarojen lävitse

URWRYT


 
Kokoelmasta Sineriaani, 2000.