SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

ANNUKKA PEURA (s. 1968) esikoiskokoelma Kaaoksen matkustaja sai J. H. Erkon palkinnon vuoden parhaana esikoisteoksena 1989. Toinen runoteos Erotus ilmestyi kuuden vuoden jälkeen v. 1995 ja se sai Kalevi Jäntin palkinnon. Peura tutkii muistia sekä kokemisen ja kielen suhteita: milloin sana irtosi esineestä ja tunteesta? Peuran vuolaasti assosisoivat runot kurottuvat kielen tuolle puolen, mutta samalla kielen ja runon oma rakenne pitää niitä tällä puolen.
TUTKIMUSMATKAILIJA KULTTUURIPERINNÖN KIRJASTOSSA
TUTKIMUSMATKAILIJA KULTTUURIPERINNÖN KIRJASTOSSA 

Annukka Peuran (s. 1968) Kaaoksen matkustaja (1989) palkittiin J.H. Erkon kilpailussa vuoden parhaana esikoisteoksena. Kokoelmassa minä(t) matkaa(vat) kaoottisessa todellisuudessa kuin Liisa Ihmemaassa. Runossa Lievä argumentti / Skismaa lasin läpi minä peilaakin: ”Päin vastoin kuin Liisa olen sitä mieltä että / hirsiä vetelevä Punainen Kuningas ON suloinen näky.”

Kaaoksen matkustaja limittää säkeisiinsä moninaisia auki kirjoitettuja ja avoimeksi jääviä elementtejä. Jossain kielipelin labyrinteissa kulkee tummanpuhuva Kaaoksen matkustaja, joka kummasti muistuttaa luulotellussa kaikkivoipaisuudessaan Tuomari Nurmion ”häntä” Hän on täällä tänään-rallissa: ”Olen Kaaoksen matkustaja, / soitan kaikkia soittimia, / olen Kuka Tahansa, / Yhtaikaa / ja Kaikkialla, / milloin haluan / ja milloin vain haluatte, / kurkin sisään talojen ikkunoista, / kävelen sisään ihmisten ikkunoista, / en riko mitään, en kadu mitään, / mitä tahansa saattaakin tapahtua / minä kestän ja selviydyn / en nojaa kehenkään, / tarvitsen kaikkia, / koskaan en anna periksi / kuin itseni verran. / - - .”

Vaikka Nurmio unohdettaisiinkin, Peuran esikoista elävöittää omaperäinen korkean ja matalan kaksoisviritys. Hyvinkin teoreettista korkealentoa tasapainottaa siellä täällä apokalyptinen matalalento. Esimerkiksi uhmakkaasti nimetty Never Too Young to Die leikittelee Guns’N’Rosesin Paradise City -biisillä ja koko Gunnareiden edustamalla nautinnonhalun ja itse aiheutetun päänsäryn kaksiterällä. Toisaalta runo kantaa vähemmän rokkaavaa alaotsikkoa Nuoruuden apogryfiat, op. 16.

Nautinnon ja kärsimyksen teemat ovatkin liki ainoita siltoja kuusi vuotta esikoisen jälkeen ilmestyneeseen, Kalevi Jäntin palkinnon saaneeseen Erotukseen (1995). Toisen kokoelman esseistisen runsaat runot vaeltelevat Euroopan kulttuurihistoriassa kuin valtavassa kirjastossa, ja on pelkästään luonnollista, että kiireettömiin säkeisiin tarttuu latinankielisiä sitaatteja ja muuta vuosituhansien mittaan kulttuuriimme kerrostunutta sivistystä.

Erotus alkaa osastolla Spinozan tulppaanit, joka kuvaa minän vähittäisen astumisen ulos ”pimennetystä huoneesta”. Osasto päättyy: ”katsoin valossa keinahtelevaa kirpeää monumenttia / ja tunsin haavan umpeutuvan. / / Vedin verhot sivuun, / ja siellä, vihreänkirjavan lasin takana, / häikäisevänä, / oli 20. vuosisata.” Toipumisen kuvia seuraa osasto Nautilus, jossa minä käy - epäonnistuneeksi luonnontieteilijäksi itseään kutsuneen isänsä innoittamana - operoimaan 20. vuosisataa kuin luonnontieteilijä: ”Hänen johdollaan aloin tehdä luetteloja ja taksonomioita, opettelin / suhteita, nimiä, kuution kuutioita ja enkelten siipiparien lukumääriä ensin, muistaakseni ja sitten ymmärtääkseni...”

Peura ratkoo suurten oppositioiden erotuksia ja kokee selvittää, kuinka elämän suuri kertomus ompelee itseensä kuoleman, nautinto kärsimyksen (”Dolores”), ruumis sielun, ajallinen ajattoman. ”Tämä on kirjoitus, tämä ei ole totuus. / Totuus on läsnäolon aistimusten summa eikä sanoin käsitettävissä”, Peura kirjoittaa ja pyydystää luonnontieteilijän tavoin todellisuuden tutkivan katseensa alle todetakseen yhä uudestaan, että ”Totuus on aina jossain muualla”.

Erotus päättyy: ”Hetki ennen auringonnousua saapuu jumalatar kädet housujen takataskuissa / ja särkee polvellaan valon ja hiekan erotuksen. - - / - - / - ja minä, ikään kuin olisin todellinen, kirjoitan edelleen”.

TUOMO KARHU


Kaaoksen matkustaja (1989), Erotus (1995)


Tunnustuksia [1-12]

Tunnustuksia [13-24]

Spinozan tulppaanit

Rannalla

A propos Kavafis