SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

JUKKA KOSKELAINEN (s. 1961) esikoiskokoelma Kierros ilmestyi vuonna 1995. Sen jälkeen hän on julkaissut kokoelmat Erään taistelun kuvaus (1997), Niin lavastetaan lännen taivas (2001) ja Mitä et sano (2005). Niiden lisäksi häneltä on ilmestynyt esseekokoelma ja useita käännöksiä, mm. Octavio Pazin ja Paul Celanin runoista. Koskelaiselle on myönnetty Eino Leinon palkinto vuonna 1992, Kalevi Jäntin tunnustuspalkinto vuonna 1995 sekä Einari Vuorela –palkinto vuonna 2000.
KADOTETUN PYÖRTEISET KERROSTUMAT
Kehätien elegia 

Jos voisin, lähtisin.
Ja tämä varjojen maa varjoon jäisi, horisonttiin
painuisi, ja välimatkan aaveet vaarojen taakse vajoaisivat,
sumuiset kylät, rautajyrän painamat pellot,
verikukat siinä, kaikki jäisi. Lehtien käytävästä,
mustasta onkalosta lähtisin, jättäisin liikenteen seonneet hermot
kaikuvan kamaran jään ja kaikki unettomat päivät
(niin myös merkkivalojen rajaamat tunnit, bittien vilkkuvat
iskut). Murtaisin auki ruostuneen lukon ja astuisin
unohdusten ja metaforien puutarhaan (niin on minulle
kerrottu), enkä enää kaipaisi hitaasti laskevia iltoja,
en niiden pitkiä adjektiiveja järvien yllä,
en kertomuksia näkijästä ja tekijästä,
en sanoja kuin tiiliä. Olisi vain autiomaata:
liekkejä, sinerrystä, ohdakkeita.
Olisi myös vaahtoa ja vettä joka heijastaa galakseja,
merivirtoja viemässä irtotavaraa hylyistä,
reiteillään jymiseviä lauttoja, öljyisiä virtoja
joihin kuu Ahvenanmerellä osuu kuin ääretön siipi viistää pintaa
jos siis lähtisin, jäisi sanani kesken, katkeaisi,
rikki risahtaisi ja katuojaan putoaisi, rikkihappoon syöpyisi
ja liejuun juuttuisi,
takanani romahtaisi holvikaari, tuttu arkkitehtuuri leimahtaisi
viimeisen illan antennivaloon, valottuisi silmien taakse
kuin miljoona unta, unen megatonnia

- assosiaatioita...
koko avaruus on assosiaatioita,
toisiaan sikiäviä prosesseja,
geenien kiertyviä ketjuja, tähtien helminauhoja,
välkkyvien vertauskuvien hopeatarjottimia,
koko yön loistaa kalan merkki. Terälehden tähtikuvio aukeaa,
kaste painuu otsaan. Ja otsan takana
siintää verivihmainen itsevalaiseva taivas, siivenpyyhkimä ruutu,
jonka läpi näen Tallinnan tornit ja lyhtyjen lepatuksen huoneissa,
siellä missä käsityskyky hajoaa ja lausekuvio tekee syviä haavoja
sielun... luuytimen kudokseen, siellä missä paksu kaikuva ääni
yhä pudottelee parametrejä, erittelee mahdollisuuksien lausejoukkoa:
valistus ei vielä ole ohi, meri siintää kuin aikana ennen
hiiltä ja happoa, lopunajan sumu hälvenee...
Siellä, lahden toisella puolella hän nousee aamuun,
kaikki on toisin, kaikki on ensimmäistä kertaa -
sen rakeisen filmin linnut, lautta ja linnasaari. Ehkä
hänkin muistaa sen ehkä ei: toinen aika on koittanut,
toinen kaupunki laskeutunut taivaalta, ja
minä olen nyt vanhassa maailmassa hän uudessa,
molemmat mahdollisia tapoja nähdä loogista unta,
säkeitä pitkin pimeää merta. Valo
on johdannainen siitä mikä kerran käsiin räjähti,
tarjoilijat kantavat sitä käsivarsillaan, hennosti,
ahdistelevat pyyhkeillään ja tarroillaan.

Jos lähtisin en lähtisi vaan putoaisin takaisin tähän
pyöreän pöydän ääreen, lasilevyn reunaan kalojen
valtakuntaan unia selittämään
mutta unta ei ole vain lasien kerroksia unien ajelehdintaa
pitkin seiniä ja saleja,
ne tarttuvat tukkaan ja ornamenttiin,
höyryävät kupeissa ja kirjoittuvat pintoihin

ja vesi solisi kudosten ja solisluun välistä,
avaruuden valoton vesi, etäisyyden valot liukuivat sisään,
kantoivat horisontin huoneeseen ja sujauttivat jotakin
minun käteeni.


Traveloque

lähemmäs merta lähemmäs sineä

ei ainoa tähti ei merten majakka

ajelehdit hiekkaa

Nyt

Mietelyriikan luonnos

Öinen rukous

Illallisen aikaan

jos kerran olet siinä

Kun levä ei enää kuki

... etkö näe muutosta auringossa

Myös tänään

Etelän risti

Matkustaja

Puoli yötä

Ultramar

Miekat

Kuumeen jälkeen

Unen jälkeen

Tuntematon tekijä

Kehätien elegia

Juhlaruno 7.5.1994


 
Kokoelmasta Kierros, 1995.