|
Kuumeen jälkeen
Toisinaan yhä hikoilen, toisinaan taas suuren maailman patarummut jymisevät päässäni. Rovio hipoo ohimoita, valtaa alaa joen toiselta puolelta,
polttaa levää, ruostetta ja huimausta, polttaa suolet ilmasta ja vain palaa
ja nousen svengali- portaita taivaan halkeamaan, historian yön ylle: tartunta josta hapuilen eroon, hapuilen edelleen kohti kelluvaa valoa
(Autiomaan kivet, harhojen kaupungit)
|