Annan kaiken mutta yksinäisyyden pidän, siinä asun. 
Maa on perin kupera paikka kulkea, taivaanranta
kalistaa sapeleitaan ja suuntaa niitä sydämeen,
pitemmällekin. Onko moottoritie niin pitkä että
se vie maan reunan yli, johonkin suureen kattilaan. 
Nyt sekoitan aineet, juurekset, sapen, liemen,
jänteet ja veren. Syntyy monta luonnosta huomiseen,
kuin haperot lehdet hopeisella tarjottimella.
Ateria on valmis, syöjiä monta. Vain yksi puuttuu,
niin kuin kaikkina iltoina. Jokainen runo kertoo
puutteesta.