Eilen satoi koko päivän. Minä istuin keinutuolissa, kuuntelin kuinka lattia valitti rytmikkäästi, muoviinkätketty sydän itki pihkatonta elämäänsä, oman kuolemansa muistoa ja ystäviensä harjaksia auringon ja varjon temppeleissä missä jokainen ääni on kietonut taivaan ympärillensä kuin toukka. Minä vaihdoin rintaa ja katsoin kuinka hän imi äänen minusta ja valon ja lihan. Hän otti kappaleen metsää ja linnut, otti syksyisen illan, hiirten rapinan ja kiharakarvaisen lammikon. Ja minä toivoin salaa, että hän saisi haistaa lepakonsilmillään syntymänsä levän ja kaikkien kuolleiden sisarustensa halvaantuneen kauhun. Olisi halunnut purra irti hänen pehmeät korvansa rangaistakseni häntä armosta, joka nousi kuin lihava rotta hänen henkitorvestaan minun syliini kuolemaan. Vettä satoi ja satoi. Lattia valitti rytmikkäästi. Olimme yksin, navoilla sähköpurkauksia. Tuoksui nuori mänty.