Electric Verses

Etusivu : Martin Enckell : Uhman ja tuhon kauniit harhakuvat

Uhman ja tuhon kauniit harhakuvat

Suomenruotsalainen runoilija ja kuvataiteilija Martin Enckell (s. 1954) aloitti kirjailijantaipaleensa kaksikymppisenä antologiassa Ny lyrik, ei kovin 70-lukulaisella otsikolla Kristalltårar.

70-luvun jälkipuoliskolla Enckell kuului muun muassa Marianne Backlénin, Chris af Enehjelmin, Joakim Grothin, Kjell Lindbladin ja Thomas Wulffin kanssa Fågel Fenix -lehden ympärille ryhmittyneisiin kirjailijoihin, joita Ralf Andtbacka on luonnehtinut: ”Rock-musiikin ja orastavien vaihtoehtoliikkeiden kehitys olivat tärkeitä rinnakkaisilmiöitä. Fågel Fenixin nuorissa kirjallisuusintoilijoissa riitti romanttista kokemusnälkää sekä avoimuutta eksistentiaalisille, metafyysisille ja esoteerisille ajatuskuluille, jotka sointuivat huonosti yhteen vielä tuolloin vallitsevan tiukan kantaaottavan estetiikan kanssa – -” (suom. Hannimari Heino). Vuosikymmenen lopulla Enckell oli mukana myös nuorten vihaisten mieskirjailijoiden ryhmässä Kain.

90-luvulla Enckelliä kohtasi kaksikielisessä maassamme peräti harvinainen kunnia: häneltä suomennettiin kokonainen runokokoelma. Kalin (1993, suom. Kali, 1998) tulkitsi suomeksi Rakel Liehu, jota Enckell puolestaan on ruotsintanut. Romantiikan estetiikan ja Rimbaud’n henkisen ”esisymbolismin” kosketuksella silattu Kali rikkoi rajoja myös kääntymällä venäjäksi. Kokoelma jopa palkittiin Pietarissa vuoden parhaana käännösteoksena.

Kapinallisuus, kokevan minän korostaminen sekä elämän ja kuoleman, saastan ja puhtauden, vihan ja rakkauden kaltaiset toisiinsa kietoutuneet vastaparit leimaavat myös kokoelmia ingen & den knottriga damen (1978, samassa niteessä Johan Donnerin Sinnenas realismer), Sortie (1979), Gud All-En (1989) ja där kärleken är en dunkel och förödande företeelse (1996), mutta demonisen äitijumalan mukaan nimetyssä Kalissa nuo piirteet nousevat erityisen hallitseviksi.

Varsinkin ajallisen ja ikuisen kaksoisviritys piirtyy Kalista kuin kohokuvana. Ovi ajallisesta ikuiseen makaa selällään ja Enckell vuoroin loitsuaa ja rukoilee kuin kuumeessa – tai ei ”kuin”, sillä kirjan jälkipuhe paljastaa runoilijan sairastuneen Kalkutassa mustaan malariaan, jonka myötä Enckellin runouteen aiemminkin olennaisesti kuulunut elämän ja kuoleman vastapari tuli siis karmealla tavalla lihaksi. ”Ja hallusinaatiot ja horkka ja kuume kulminoituivat, vuorottelivat, ilmenivät kouristuksina ja jonakin joka tuntui siltä kuin aivoihin ja koko olemukseeni olisi kytketty korkeajännitejohto. Luulin kuolevani”, Enckell kirjoittaa.

Kalin ohella Enckellin laajimmin huomattu kirja lienee Gud All-En, jota voi pitää myös Enckellin läpimurtoteoksena. Ilmaisultaan Kalia niukempi – Schildts-kustantamon hylkäämäksi tullut – kokoelma on omistettu julmasti surmatulle islamilaiselle mystikolle al-Halladjille, joka väitti saavuttaneensa jumaluuden. ansiolistaan voidaan kirjata sellainenkin kuriositeetti, että kirja oli ensimmäinen ja viimeinen Finlandia-ehdokkaaksi yltänyt omakustannusrunokokoelma.

Gud All-Enissä Enckell tulee tiivistäneeksi jotain olennaista runousopistaan, jossa ei ole kyse maailman kuvaamisesta vaan maailman luomisesta: ”Gud finns inte. Maktlösheten finns. Den enskilda människans maktlöshet. Maktlösheten som bär på en förmåga att förpassa en in i hybris. – – Gud finns inte. Poesin finns. Poesi är att skönt ljuga sig till aningarna. Att skapa poesi är inte att agera Gud, det är att vara Gud – -”.

Gud All-Enissä puristuu kristallikyyneleeksi Enckellin runosfääri, joka on kaukoidän innoittamanakin mahdollisimman kaukana teepussirunouden haikulandioista. Enckelliltä ei napata aforistisia knoppeja elävöittämään kahvipöytäkeskustelua, vaan näitä ääneen kirjoitettuja, joskus komeasti soivia, joskus mumiseviakin, myyttisiä ja toiston kaltaisia retorisia keinoja tuhlailevia runoja luetaan mieluiten kokoelman mitassa ja eläytyen.

TUOMO KARHU