SUOMEKSI | SVENSKA | ENGLISH | FRANÇAIS | DEUTSCH | ESPAÑOL | ITALIANO

JUHANI AHVENJÄRVI

CLAES ANDERSSON

EVA-STINA BYGGMÄSTAR

TOMAS MIKAEL BÄCK

AGNETA ENCKELL

MARTIN ENCKELL

TUA FORSSTRÖM

PENTTI HOLAPPA

JOUNI INKALA

RIINA KATAJAVUORI

JYRKI KIISKINEN

TOMI KONTIO

JUKKA KOSKELAINEN

LEEVI LEHTO

HEIDI LIEHU

RAKEL LIEHU

LAURI OTONKOSKI

MARKKU PAASONEN

ANNUKKA PEURA

MIRKKA REKOLA

HENRIKA RINGBOM

PENTTI SAARITSA

HELENA SINERVO

EIRA STENBERG

ANNI SUMARI

ILPO TIIHONEN

SIRKKA TURKKA

MERJA VIROLAINEN

KJELL WESTÖ (ANDERS HED)

AGNETA ENCKELL (s. 1957) on julkaissut seitsemän runokokoelmaa. Enckell on tehnyt myös teksti/ääni/musiikki-ohjelmia näyttämölle ja radioon yhteistyössä säveltäjä Patrick Koskin kanssa. Näihin teoksiin kuuluvat mm. Ord har hål (Sanoissa on reikiä, 1990), No Solution (1996), Icebice/paradis (1999), No Name (2000).
LÄPI HALKEAMIEN, LASIN JA KIVEN
 

että linnut, lähde.   miehen kasvot. pysäytetyt.    missä olet, äiti! melkein kuuluvasti.
hengittää. ajan aikana, sen mikä on, ajan pinnan alla. missä linnut. niiden lepattavat
siivet peilautuvat miehen kasvoista. kun hän laskee kasvonsa ruohoon.


naisessa paljas kivi, rajaton.   kuin sydän, huuto.   se on levotonta. samea sointi
toisessa kädessään hän pitelee petolintua. mainen käsi hyväilee miehen huulia.
pehmeitä huulia. huulet raottuvat.    avautuvat. hänellä on multaa kynsien alla.
          petolintu laulaa rakkauslaulun, kaikesta mitä jäi tekemättä.

julmuus meidän kasvoillamme se on. ”rakkaudessa tähän mieheen ja epätoivossa
joka siitä nousee näen, miten lastaan voi satuttaa. niin kovin hellästi” se on uurre
kivessä
 missä kaikki alku sykkii. se on siinä linnunpojan lailla nukkuva lapsi,
sen sinertävät silmäluomet.    se on rakkaus niin suuri että epätoivoinen huuto.


(levottomasti punastuva sydän!)

sua kohti

kohti maata

toiste

(vot:

välkkyvä siipi

jotain on viety kasvoistasi

hallitsematta

(mädänneiden lehtien tuoksu

sillä välin kun kaikki

ja kaupunki

vai mikä on matkan paikka?

tikittää

Huulia

se on aika

että linnut, lähde

missä olemme?

niin selvästi

huuto joka leikkaa

oli jotakin minkä kielsin

hetki

ja se tapahtuu


 
Kokoelmasta Sitt ansiktes avtryck, eller stenens begär, (hänen kasvojensa jälki, tai kiven halu (kivet kantavat suonissaan kiven ajatonta halua), 1998). 
Suomentanut Jukka Koskelainen.