Electric Verses

Etusivu : Leevi Lehto : Villi kokeilija

Villi kokeilija

Leevi Lehto (s. 1951) julkaisi esikoiskokoelmansa Muuttunut tuuli vuonna 1967. Toisen kokoelmansa Rakkauden puheesta (1969) jälkeen hänen runoilijanäänensä hiljeni useiksi vuosiksi, kunnes hän jatkoi 1990-luvulla julkaisemalla kokoelmat Ihan toinen iankaikkisuus (1992), Kielletyt leikit (1994) sekä Ääninen (1997). Runojen lisäksi hän on julkaissut romaanin Janajevin unet (1992). Hän on kunnostautunut myös monipuolisena kääntäjänä. Lehto on suomentanut mm. John Ashberyn teoksen Vuokaavio (1994, orig. Flow Chart, 1991).

Ihan toinen iankaikkisuus -kokoelman tyyli on hienostunut ja lyyrinen: runojen tempo on hidas, ne vaativat hiljaisuutta, kuuntelemista. Kuten Risto Ahti kokoelmasta sanoo: ”Keskeiset asiat sanotaan hyvin hiljaa, melkein äänettömästi.” Hienovaraisuuden lisäksi toinen kokoelmaa keskeisesti leimaava piirre on useiden runojen rakentuminen puhuttelun kohteen, ”sinän”, ympärille. Runoilija kiinnittää paljon huomiota rytmiin, jota hän muuntelee erilaisilla typografisilla ratkaisuilla.

Seuraavassa kokoelmassa Lehdon tyyli monipuolistuu ja muuttuu kokeellisemmaksi. Kielletyissä leikeissä säilyy sama lyyrinen tunnelma, mutta sen lisäksi runoihin ilmestyy surrealistisiakin piirteitä. Runojen muoto vaihtelee pitkästä proosarunosta säkeistölliseen, puheenomaisesta runosta fragmentaarisiin lauseisiin. Muodoltaan mielenkiintoinen on esimerkiksi kokoelman viimeinen runo, 102:sta fragmentista koostuva ”Lumisade”. Runoilijan skaala on monta oktaavia, mutta yhdistävänä tekijänä säilyy rytmin taitava varioiminen, musikaalisuus.

Sonettikokoelmallaan Ääninen Lehto hyppää kokonaan kokeellisuuteen: sanat saavat tulla ja mennä, leikkiä mielensä mukaan. Äänisessä kieli, ei merkitys, on se joka kuljettaa runoja eteenpäin. Kieli-iloittelu on pääosassa. Vai mitä sanotte soneteista nimeltään ”Sonneja on meillä useasti”, ”Volter Kilpi Blues” tai ”Heitteille jätti puuron, antoi palaa!”? Teoksen lopussa on liite, jossa runoilija kertoo lyhyesti menetelmistä, joita on kokoelman kirjoittamisessa käyttänyt. Lehto on luonut erilaisten reseptien avulla runoja sattumanvaraisesti kootusta materiaalista. Ääninen on painetun sanan lisäksi luettavissa, kuunneltavissa ja luotavissa myös internetissä. Nimirunosta ”Ääninen” on mahdollista tuottaa sähköisesti yhä uusia sonetteja.

Lehdon tuotannon ominaispiirteeksi on 1990-luvun aikana muodostunut runon rajojen kokeileminen ja kielellä leikittely. Uusien ilmaisukeinojen etsiminen ilmenee myös suuntautumisena internettiin ja sen mahdollisuuksiin runon tuottamisessa. Hänen kotisivuillaan on kokoelmien ulkopuolisia runoja, palindromirunoja, sekä Helsingin Sanomien kulttuurisivujen otsikoiden pohjalta sattumanvaraisesti rakennettu, hauska runo ”Kun auto joutuu onnettomuuteen”, jonka muotoa voi varioida hiirtä näpäyttämällä. Matti Visurin Kaltiossa vuonna 1970 kirjoittama ennustus näyttää toteutuneen: ”Lehto – – intoutunee todella hyvään hommaan vasta viidenkymmenen villityksessä.”

Miia Toivio