Electric Verses

Etusivu : Anni Sumari : Hempeilemätön ajatusrunoilija

Hempeilemätön ajatusrunoilija

Anni Sumari (s. 1965) aloitti uransa prosaistina, tai proosarunoilijana, riippuen siitä mihin haluaa häilyvän rajan runon ja proosan välillä vetää. Hänen esikoisteoksensa Matkakertomuksia pimeydestä ilmestyi vuonna 1986. Sen kirjoituksia voinee kutsua pienoisnovelleiksi, joissa on jotain runollista, jotain mikä ei istu novellin pirtaan: ne ovat ”jotakin muuta”. Sumarin alkukauden teokset ovat omalaatuisuudessaan kiehtovia, mutta tuo ”jokin muu” voi myös saada lukijan antamaan periksi yrityksessään ymmärtää. Kirja-arvostelijat ovatkin usein törmänneet tähän määrittelemisen vaikeuteen: Sumarin mielikuvituksellisen runsas, rajoista piittaamaton kirjoitustapa on kirvoittanut kitkeriäkin arvioita.

Kirjoittamisen ohella Sumarin taiteilijakuvaan kuuluu myös teostensa kuvittaminen. Lyhytproosakokoelmasta Beautiful dreamer (1987) alkaen kertomuksiin ja runohin ovat liittyneet kirjailijan omat surrealistiset piirrokset, jotka esittävät mielikuvituksellisia olioita, ihmisiä ja eläimiä, ja jotain siltä väliltä.

Vuonna 1992 ilmestyneen lyhytproosakokoelman Lyhenevä laulu kärsimyksen onnellisista puolista jälkeen Sumari siirtyi selkeämmin proosasta lyriikkaan. Ensimmäinen runokokoelma Sarkofagi ilmestyi vuonna 1994. Sitä seurasivat Sinun elämäsi jättiläinen (1996), Mitta ja määrä (1998) ja Sineriaani (2000). Jos Sarkofagin voi nähdä siirtymävaiheena kohti puhtaammin runollista ilmaisua, niin Sinun elämäsi jättiläinen -kokoelmassa Sumari vaikuttaa jo löytäneen oman tyylinsä, joka sitten kehittyy edelleen seuraavissa kokoelmissa: kolmessa viimeisimmässä kokoelmassa on hitaasti eteneviä, puheenomaisia ja pohdiskelevia, pitkiä runoja, jotka ovat paikoin lähellä proosaa.

Merkittävimmän tunnustuksen Sumari on saanut teoksestaan Mitta ja määrä. Sille myönnettiin Yleisradion Tanssiva Karhu -palkinto vuoden parhaasta runokokoelmasta vuonna 1998. Sumari oli myös yhdessä Markus Jääskeläisen ja Anita Konkan kanssa yksi Suomen edustajista Eurooppaa kesällä 2000 kiertäneessä kirjailijajunassa. Matkan kokemusten perusteella on syntynyt päiväkirjanomainen proosateos Junanäytelmä (2001).

Sumarin runojen lyyrinen minä on havaintojensa kohteesta etäännytetty ankara tarkkailija. Otetta ei voi luonnehtia kepeäksi, vaan tyyli on pikemminkin vakavamielistä, jopa raskasta. Silloin tällöin runoissa pilkahtaa kuitenkin myös ironinen huumori. Runojen puhujan ääni ei ole hento, vaan itsevarma: runoilijaa on jopa syytetty moralisoimisesta. Sanomisen varmuus tuokin tietyn saarnaamisen vivahteen hänen runoihinsa. Viimeisimmissä kokoelmissa nämä opettavaiset äänensävyt ovat kuitenkin muuttuneet suvaitsevammiksi.

Sumari on kulkenut sivuilleen vilkuilematta oman kokeilevan poetiikkansa tietä: hänen ilmaisunsa on mielikuvituksellisen runsasta ja ylitsevuotavan assosioivaa, kahlitsematonta puhetta. Runoissa on myös jotain shamanistista. Vaikutelmaa tukee Sumarin lahjakkuus lausujana: hänellä on tapana käyttää soinnukkaan äänensä koko rekisteriä runoja esittäessään.

Miia Toivio